Sivua muokattu: 03.10.2008 klo 15:46
<- Edellinen sivu
 

Uutisarkisto 2007

Klikkaa kuukauden nimen kohdalla siirtyäksesi sen kuun uutisiin.
Tammikuu6 uutista
Helmikuu3 uutista
Maaliskuu8 uutista
Huhtikuu13 uutista
Toukokuu28 uutista
Kesäkuu19 uutista
Heinäkuu9 uutista
Elokuu14 uutista
Syyskuu9 uutista
Lokakuu4 uutista
Marraskuu7 uutista
Joulukuu9 uutista
Yhteensä 129 uutista.

Tammikuu

Aloitetaan uuden vuoden uutisointi hillittömällä itsekehulla. Vuonna 2006 näillä sivuilla vieraili yhteensä 79870 kävijää. Tämä on jopa 31% enemmän kuin edellisenä vuotena. Aika hyvin! Päivittäinen kävijämäärä lisääntyi peräti 52 kävijällä, eli päiväkeskiarvo viime vuonna oli 219 kävijää.

Tämän vuoden prokkiksina on sivuston ulkoasun uusiminen ja uuden parannetun foorumin avaaminen. Katsotaanpa, jos saataisiin tänä vuonna sadan tuhannen kävijän raja rikki. Vierailkaa siis ahkerasti täällä!

Linkki: Tilastot

Postitti: Pekka 04.01.07 klo 14:58
HyRa järjestää hiihtosuunnistuksen AM-pitkän matkan ja AM-viestin 10. - 11.2.

Kisasivuille on nyt lisätty kilpailukutsu.

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 14.01.07 klo 12:08
Hiihtosuunnistuksen veteraanien MM-kisat käytiin Åkersjönissä Ruotsissa 13.-14.1. HyRassa on taas uusi maailmanmestari, Viktor Korchagin H40. Antti Virtanen puolestaan nappasi hopeaa H35-sarjasta. Mainittakoon vielä Tiomila-huoltajamme Jyrki Piiraisen huima 8. sija H35-sarjassa.

Linkki: Kisasivut

Postitti: Jouni 15.01.07 klo 10:59
AM-Hisukisakokous Vähäsillä Ke 24.1.07 klo 19.00.
Postitti: Jouni 22.01.07 klo 09:01
Tänään tiistaina 30.1. ei ole sählyvuoroa. Kaupungin sivuilta löytyy tiedotus asiasta.

Linkki: Kaupungin sivut

Postitti: Jouni 30.01.07 klo 15:07
15.2.2007:

Kiitokset kaikille kisaajille. Toivottavasti viihdyitte kisoissamme! Kisasivuilla tuloksia, väliaikoja ym.


9.2.2007:

Kisojen lähtöaikoja on siirretty tunnilla, jotta pakkanen ei pääse pilaamaan kisaamme.


8.2.2007:

Kisasivuilla henkilökohtaisen kilpailun lähtöajat ja tiedotteita


Ratamestarin tiedote:

Perjantainen lumisade teki maastosta talvisen näköisen ja nyt kilpailumaastossa on lunta 10-30 cm, joka riittää kilpailujen täysipainoiseen läpiviemiseen. Urastoon tehdään vielä tulevan viikon aikana pientä hienosäätöä, jonka tarkoituksena on minimoida vähälumiset ja huonopohjaiset paikat. Toivottavasti talviset kelit jatkuvat ja ehditte hankkia hiihtotuntumaa riittävästi ennen AM-kisoja.

Tervetuloa hiihtosuunnistamaan Hyvinkäälle! Kisoihin otetaan molempina päivinä mukaan myös ulkopuolisia.

Linkki: Kisasivut

Postitti: tapsap 28.01.07 klo 19:02
Päivitti: Jouni 28.01.07 klo 19:43
Päivitti: tapsap 29.01.07 klo 17:39
Päivitti: Jouni 08.02.07 klo 10:18
Päivitti: Jouni 09.02.07 klo 20:33

Päivitti: Jouni 15.02.07 klo 17:08

Helmikuu

Valkeakoskella käytiin perinteiset Veikko Hakulisen hiihtorastit 17.-18.2.2007. Alla HyRalaisten tuloksia. Miesten pääsarjassa seuran jäsenistä parhaimmassa vireessä oli Pikkaraisen Toni. Yhteistuloksissa sarjojensa voittoon ylsivät Antti ja Kaarina.

Ensi viikonloppuna kisaillaan taas Etelä-Suomessa, vuorossa Hauhon Sisun kisat.
Lauantai:
H21A    7.   Toni Pikkarainen     38.34      +4.19
H21A   11.   Tapani Partanen      39.13      +4.58
H21A   33.   Kimmo Niemi          46.30     +12.15
H21A   35.   Taavi Nurm           47.15     +13.00
H21A   41.   Juho Saarinen        49.00     +14.45
H35     1.   Antti Virtanen       36.02
H40     5.   Markku Vauhkonen     44.28      +8.12
H60    23.   Risto Partanen       26.15      +5.01
H60    46.   Keijo Koivula        35.34     +14.20
H65     3.   Yrjö Nikkinen        22.44        +23
H70    10.   Eero Palmunen        22.35      +4.14
D21A    9.   Hanna Partanen       40.30      +4.09
D21A   35.   Päivi Mikkonen     1.00.01     +23.40
D70     1.   Ulla Borgenström     32.30
D70     2.   Kaarina Holopainen   33.05        +35

Sunnuntai:
H21A    6.   Toni Pikkarainen   1.20.00     +10.22
H21A    7.   Tapani Partanen    1.20.59     +11.21
H21A   15.   Taavi Nurm         1.29.04     +19.26
H21A   22.   Kimmo Niemi        1.36.54     +27.16
H35     1.   Antti Virtanen     1.04.13
H60    34.   Risto Partanen       53.25     +18.20
H70    16.   Eero Palmunen        36.50     +10.07
D21A   14.   Hanna Partanen     1.06.33     +12.24
D70     1.   Kaarina Holopainen   39.28
D70     2.   Ulla Borgenström     47.21      +7.53

Yhteistuloksien sijoitukset:
H21A    4.   Toni Pikkarainen
H21A    9.   Tapani Partanen
H21A   16.   Taavi Nurm
H21A   19.   Kimmo Niemi
H35     1.   Antti Virtanen
H60    30.   Risto Partanen
H70    14.   Eero Palmunen
D21A    7.   Hanna-Riikka Partanen
D70     1.   Kaarina Holopainen
D70     2.   Ulla Borgenström

Linkki: Kisasivut

Postitti: Jouni 19.02.07 klo 13:04
Tänään ei sählyä koulujen hiihtoloman vuoksi. Myös perjantain Maaseutuopiston salivuoro on peruttu.
Postitti: Jouni 20.02.07 klo 10:35
Viikonloppuna 24. - 25.2. hisusteltiin Hauholla. Lauantaina keskimatkan ja sunnuntaina normaalimatkan merkeissä.
Keskimatka, lauantai
H21A    8.   Tapani Partanen             45.17      +3.54
H21A   12.   Sami Vähänen                46.36      +5.13
H21A   18.   Toni Pikkarainen            49.16      +7.53
H21A   22.   Kimmo Niemi                 50.58      +9.35
H21A   24.   Jussi Partanen              52.42     +11.19
H35     2.   Antti Virtanen              37.16        +37
H40     5.   Markku Vauhkonen            39.56      +3.24
H60     6.   Risto Partanen              25.58        +51
H60    37.   Keijo Koivula               35.20     +10.13
H65    14.   Yrjö Nikkinen               31.59      +6.47
H70     6.   Eero Palmunen               29.27      +3.19
D21A    6.   Hanna-Riikka Partanen       42.36      +3.57
D55     7.   Pia Vähänen                 30.40     +12.04
D70     3.   Kaarina Holopainen          24.17      +4.29
D70     4.   Ulla Borgenström            26.08      +6.20

Normaalimatka, sunnuntai
H21A    6.   Tapani Partanen           1.18.41      +7.55
H35     2.   Antti Virtanen              56.03         +8
H40          Markku Vauhkonen             Hyl.
H60    10.   Risto Partanen              35.01      +3.55
H60    41.   Paavo Partanen              44.02     +12.56
H60    47.   Keijo Koivula               45.55     +14.49
H70    12.   Eero Palmunen               39.56     +10.37
D70     2.   Kaarina Holopainen          25.39      +2.13
D70     3.   Ulla Borgenström            29.24      +5.58

Yhteistulokset
H21A    5.   Tapani Partanen           2.03.58
H35     1.   Antti Virtanen            1.33.19
H60     6.   Risto Partanen            1.00.59
H60    37.   Keijo Koivula             1.21.15
H70    10.   Eero Palmunen             1.09.23
D70     2.   Kaarina Holopainen          49.56
D70     3.   Ulla Borgenström            55.32

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 26.02.07 klo 15:18

Maaliskuu

Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna käytiin Jämsän Retki-Veikkojen järjestämät Huopatossurastit.
Lauantai
H21A    8.   Joni Lammi                  43.03      +8.02
H21A   11.   Juho Saarinen               44.00      +8.59
H60    21.   Risto Partanen              30.52      +6.01
H65     9.   Yrjö Nikkinen               30.03      +3.53
H70    10.   Eero Palmunen               32.01      +4.29

Sunnuntai
H21A    9.   Joni Lammi                1.19.08     +12.08
H21A   14.   Juho Saarinen             1.22.11     +15.11
H60    18.   Risto Partanen              49.27      +9.11

Yhteistulokset
H21A    5.   Joni Lammi                2.02.11     +20.10
H21A    9.   Juho Saarinen             2.06.11     +24.10
H60    16.   Risto Partanen            1.20.19     +14.50

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 05.03.07 klo 14:10
SM-pitkät matkat ja viesti hiihtosuunnistettiin 10.-11.3.2007 Alajärvellä.

Raskaassa plussakelissä tuli myös menestystä. Sami otti hienosti plaketin miesten pääsarjassa! Antille tuli hopeaa kolmevitosista ja Ullalle pronssia sarjassa D70.

Viestissä mukana oli 2 joukkuetta miesten pääsarjassa. Siellä ykkösjoukkueemme taisteli aivan viestin kärkipaikoilla. Kesäsuunnistukseen panostava Sami Vähänen pääsi starttaamaan ankkuriosuudelle peräti toisena, mutta joutui taipumaan muutamalle hiihtosuunnistuksen erikoismiehelle, ja loppusijoitus oli 6. Hieno suoritus kuitenkin koko joukkueelta. Voiton korjasi OK Botnia Staffan Tunisin vahvan ankkuriosuuden ansiosta.

Ensi viikonloppuna mitalijahtia jatketaan SM-keskimatkan ja Lumi-Toukolan merkeissä Kuortaneella.
H21 10. Sami Vähänen          2:01:45   +7:15
H21 18. Toni Pikkarainen      2:08:20  +13:50
H21 19. Tapani Partanen       2:08:42  +14:12
H21 24. Elmeri Vähänen        2:13:37  +19:07
H21 39. Juho Saarinen         2:34:15  +39:45
H21 40. Joni Lammi            2:34:41  +40:11
H35  2. Antti Virtanen        1:24:22   +1:44
H40 13. Markku Vauhkonen      1:23:45  +12:32
H60 26. Risto Partanen        1:04:06  +12:12
D21 12. Hanna-Riikka Partanen 1:33:32  +15:33
D55 17. Pia Vähänen           1:34:13  +47:01
D70  3. Ulla Borgenström        42:24   +8:10

VIESTI H21
6 Hyvinkään Rasti FIN     2:57:39
 1 Tapani Partanen          39:25  3.
 2 Elmeri Vähänen           41:59 10.  1:21:25  6.
 3 Toni Pikkarainen         37:43  3.  1:59:08  2.
 4 Sami Vähänen             58:31  8.  2:57:39  6.

17 Hyvinkään Rasti 2 FIN 3:38:03
 1 Joni Lammi               42:59 11.
 2 Antti Virtanen           41:32  7.  1:24:31  8.
 3 Juho Saarinen            44:00  9.  2:08:32  9.
 4 Markku Vauhkonen       1:29:31 18.  3:38:03 17.

Linkki: Kisasivut

Postitti: Jouni 12.03.07 klo 20:03
Päivitti: Pekka 14.03.07 klo 08:58
15.3.2007 klo 12:43 Ongelman pitäisi olla korjaantunut. Jos huomaatte jotain outoa, niin pistäkää mailia webmaster@hyvinkaanrasti.fi

Foorumille ei pysty kirjoittamaan.

Asiaa tutkitaan.

Postitti: Pekka 15.03.07 klo 09:02
Päivitti: Jouni 15.03.07 klo 12:43
Viikonloppuna hisusteltiin SM-keskimatka ja Lumi-Toukola Kuortaneella. Kisat kärsivät lumenpuutteesta, mutta SM-arvo kuitenkin säilyi.

Lauantaina parhaisiin sijoituksiin ylsivät Virtasen Antti (pronssimitali), Vauhkosen Markku ja Partasen Hanna.

Miesten pääsarjan suoritukset lauantaina eivät hurraa-huutoja keränneet, mutta sunnuntaina tulikin sitten melkein täysosuma. Moni seura lähti kisaan vajaalla joukkueella (mm. Navi, Suunta 2000 ja Rasti-Pielinen), sillä hiihtäjiä oli lähtenyt launtain kilpailuun pettyneinä kotimatkalle. Meidän ykkösjoukkue taisteli kisasta hopeaa ja kakkosjoukkue suoritui sijalle 8.

Voittokin oli lähellä. Suunnistus.net kirjoittaa: "Viimeiselle osuudelle johdossa lähtenyt Hyvinkään Rasti hävisi lopulta 22 sekuntia. Noin 1,5 minuuttia myöhemmin vaihtanut Tonna pääsi omalla hajonnallaan kärkeen ja piti asemansa lähes koko ajan. Ratkaisu tuli osuuden lopussa, kun pitkällä välillä johtoon siirtynyt Hyvinkään Sami Vähänen lähti oikomaan ja joutui hankaluuksiin pari metriä syvän ojan kanssa. Tonna näki tilanteen, kiersi uraa pitkin ja pääsi edelle".

Hopeajoukkueessa hiihtivät Taavi Nurm, Antti Virtanen, Joni Lammi, Tapani Partanen, Juho Saarinen, Toni Pikkarainen ja Sami Vähänen.
SM-keskimatka:
H21   22.   Toni Pikkarainen    1.02.04      +8.38
H21   23.   Sami Vähänen        1.02.07      +8.41
H21   24.   Tapani Partanen     1.02.25      +8.59
H21   46.   Joni Lammi          1.10.05     +16.39
H21   59.   Juho Saarinen       1.14.13     +20.47
H21   66.   Jussi Partanen      1.17.12     +23.46
H21   78.   Tero Niemi          1.20.46     +27.20
H21   87.   Kimmo Niemi         1.29.55     +36.29
H35    3.   Antti Virtanen        53.47      +3.07
H40    5.   Markku Vauhkonen      44.24      +3.47
H60   34.   Paavo Partanen        43.51     +11.11
H65   19.   Yrjö Nikkinen         40.05      +6.07
H70   13.   Eero Palmunen         42.33     +11.49
D21    9.   Hanna-Riikka Partanen 45.39      +5.36
D55   15.   Pia Vähänen         1.13.48     +39.50
D70         Ulla Borgenström       Hyl.
D70         Kaarina Holopainen     Hyl.

Linkki: Kisasivut

Postitti: Jouni 19.03.07 klo 13:08
Iltarastikausi lähenee avaustaan! Vuoden 2007 iltarastikalenteri lisätty sivuille. Huomatkaa, että uutuutena käytössä on 5 kerran sarjakortit. Heti ensimmäisillä iltarasteilla 25.4. on paikalla Suunnistajan Kauppa, josta voi ostaa vaikka uuden kompassin heti kauden alkuun. Eipähän tarvitse vanhaa kompassia enää syyttää virheistä. Voi syyttää uutta :)

Linkki: Iltarastikalenteri 2007

Postitti: Jouni 21.03.07 klo 13:08
Toimitukseen valui tieto, että Kycklingin Katja on saanut pojan viime perjantaina. Onnittelut koko seuran puolesta!
Postitti: Jouni 22.03.07 klo 12:42
Lapin Lumirastien yhteydessä hiihtosuunnistettiin SM-sprintti. Alla finaalin tuloksia. Onnittelut Antille jälleen kerran mitalista. Slava otti hienon voiton, jättäen taakse 10 muuta hiihtosuunnistajaa. SM-mitaleita ei H12-sarjassa vielä jaeta.
H12     1.   Slava Chernykh        9.29
H21    16.   Toni Pikkarainen     15.35      +1.14
H35     2.   Antti Virtanen       14.07         +7
H35     7.   Markku Vauhkonen     16.00      +2.01
H45    16.   Sergey Chernykh      13.09      +2.52

Linkki: Kisasivut

Postitti: Jouni 26.03.07 klo 11:39
Kevätkausi alkaa pian ja kilpailusihteeri haluaa muistuttaa että huhtikuun kilpailuihin pitää ilmoittautua jo lähipäivinä. Ilmoittautukaa siis ajoissa kisoihin verkkovihon kautta. Käykää tarkistamassa verkkovihosta, koska kilpailuja suljetaan. Huomioikaa että sulkemispäivä on yleensä pari päivää ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Pääsiäisen aikaan tosin jopa enemmänkin Ahvenanmaan leirin takia. Kilpailusihteerikään ei ole joka päivä kotona koneen ääressä.

Jos kilpailu on verkkovihossa jo suljettu, on se myös maksettukin. Verkkovihon sulkemisen jälkeen jokainen hoitaa itse ilmoittautumiset ja maksut. Tällaisissa tapauksissa on muistettava maksettaessa käyttää seuran viitenumeroa 1122

Linkki: Verkkovihko

Postitti: Kilpailusihteeri 30.03.07 klo 10:37

Huhtikuu

Muistakaahan maksaa lisenssinne ennen kisoihin menoa. Järjestäjät eivät todennäköisesti päästä ilman lisenssiä maastoon.

Mikäli emit-numeroissa tapahtuu muutoksia muistakaa ilmoittaa uusi emit-numeronne sekä verkkovihkoon että Suunnistusliiton tietokantaan.

Linkki: HyRan maksetut lisenssit

Postitti: Kilpailusihteeri 01.04.07 klo 18:37
8.4. pamahti Karjaalla kesäkausi käyntiin. HyRalta oli kattava edustus ikämiehiä paikalla.
H21B   14.   Aki Niemi                   57.56     +24.56
H40    22.   Janne Turpiainen            43.15     +10.48
H40    23.   Jussi Borgenström           43.19     +10.52
H40          Raimo Lind                  Kesk.
H45     1.   Ari Kattainen               25.30
H45    24.   Kenneth Reinikka            45.57     +20.27
H55     9.   Aarno Saviaho               31.11      +5.00
H55    28.   Jukka Vähänen               45.14     +19.03
H60    15.   Keijo Koivula               31.53      +7.34
D55    10.   Pia Vähänen                 33.02      +8.05

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 10.04.07 klo 20:56
Kevätkokous TÄNÄÄN keskiviikkona 11.4. Martin kerhohuoneella klo 19:00.

Ilmoitus tulee vähän myöhässä tänne webbiin, mutta parempi myöhään kun ei silloinkaan.
Postitti: Pekka 11.04.07 klo 08:30
Viestiliigan avaus 14.4. Turussa päättyi HyRan osalta keskeytykseen. Meiltä oli paikalla joukkue miesten pääsarjassa H17-.
Hyvinkään Rasti FIN keskeytti
1 Tapani Partanen                  49:45
2 Kimmo Niemi       1:10:01      1:59:46
3 Janne Karri       1:11:20      3:11:07
4 Joni Lammi
5 Jussi Partanen

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 16.04.07 klo 10:42
Sunnuntaina 15.4. moni availi kesäsuunnistuskauttaan. Hyvä tilaisuus siihen oli Tammisaaressa, jossa OK Raseborg järjesti kevätkansalliset.

Ohessa hyralaisten tuloksia.
H21AL   29.   Petri Palmunen              57.01     +18.35
H45     17.   Roy Parnetti              1.03.10     +10.51
H50     41.   Markku Raiko              1.28.59     +42.28
H55     27.   Jukka Vähänen               55.56     +12.44
H60     11.   Paavo Partanen              46.35      +6.46
H60     18.   Keijo Koivula               50.27     +10.38
H65      1.   Yrjö Nikkinen               38.59
H65     14.   Mikko Palomäki              48.27      +9.28
H65     30.   Toivo Punkero               56.39     +17.40
H70     11.   Eero Palmunen               44.03      +5.22
H70     18.   Eino Jokinen                47.01      +8.20
D50      2.   Erja Raiko                  43.38      +1.08
D55     11.   Pia Vähänen               1.07.34     +29.07

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 17.04.07 klo 12:16
Kevään avaustapahtuma järjestetään 19.4. Hämeenkadun koululla klo 18.
Myynnissä seura-asuja. Myyntiin tai kierrätykseen voi tuoda myös omia
tarpeettomia varusteita. Kaupaksi menemättämien varusteiden poisvienti kuitenkin tuojan velvollisuus. Tuotto seuralle.

11.4.2007: Korostetaan vielä, että kaikki seuran jäsenet ovat tervetulleita tapahtumaan. Samaan aikaan järjestetään Suunnistuskoulun avaustapahtuma. Iltarastijärjestäjille tarjolla E-Results tulospalveluohjelman käyttökoulutusta.

Postitti: Jouni 31.03.07 klo 12:22
Päivitti: Jouni 11.04.07 klo 21:55
Päivitti: Jouni 18.04.07 klo 15:38
Kytäjä-Jukola 2010 järjestelytoimikunta julkistaa kaikille avoimen tapahtuman logon suunnittelukilpailun.

Järjestelytoimikunta valitsee tehdyistä ehdotuksista Jukolan Viestin johtoryhmälle esitettävät vaihtoehdot. Jukolan Viestin johtoryhmän hyväksymän logon suunnittelija palkitaan Kytäjä-Jukolan toimitsija-asulla.

Ehdotukset tulee toimittaa 15.9.2007 mennessä os. Anneli Miettinen, Paasitie 13, 05460 Hyvinkää tai sähköpostilla os. anneli.miettinen@pp4.inet.fi.

Logon suunnittelussa on otettava huomioon seuraavat seikat:
- virallinen Jukola-logo tulee olla selvästi erottuvana osana logoa. Jukola logoa ei voi muotoilla.
- Kytäjä-Jukola 2010 tekstin tulee näkyä.
- runsasta värien käyttöä kannattaa harkita, koska mm. painotuotteissa (kirjelomakkeet, kuoret), nettisivuilla ja kisa-asuissa useat värit on hankala toteuttaa.
- logo tulee olla käytettävissä sekä värillisenä että musta-valkoisena.

Jukolan Viestin logon värimääritykset:
- teksti 'Jukolan viesti' on valkoinen.
- puut ovat vihreitä.
- taivas sininen.
- jussin tukka on kellertävä.
- iho ja vaatteet ovat vaalea beige.
- maa on vaalean ruskea.
- merkin reunus on musta.

Jukolan viestin kuviomerkki (logo) on Kaukametsäläisten rekisteröimä¤ tavaramerkki. Sen yhteydessä tulee aina käyttää ympyröityä R-kirjainta.

Linkki: Ohjeet Word-muodossa (sisältää virallisen Jukola-logon)

Postitti: Jouni 22.04.07 klo 17:01
Päivitti: Jouni 22.04.07 klo 17:06
Tienvarsien siivoustalkoot alkavat taas. Talkooajat ovat joka viikon tiistai ja torstai klo 17.30. Kokoontuminen maaseutuopistolla. Ensimmäinen kerta on siis tiistaina 24.4.
Postitti: Jouni 23.04.07 klo 08:41
Ankkurirastit käytiin 21.4. Halikossa, Ankkurikellarilla.
H21A2   19.   Sampo Sillanpää             1.19.24      +8.57
H21A2   22.   Toni Pikkarainen            1.21.17     +10.50
H21A2   33.   Janne Åberg                 1.26.39     +16.12
H21A2   35.   Jouni Tukiainen             1.26.56     +16.29
H21A2   36.   Janne Salomäki              1.28.00     +17.33
H21A2   41.   Janne Karri                 1.32.45     +22.18
H21A2   48.   Tapani Partanen             1.36.18     +25.51
H21A2         Joni Lammi                    Kesk.
H21AL   34.   Timo Mikkonen               1.01.18     +14.25
H45     10.   Ossi Autio                    58.10      +5.46
H45     29.   Roy Parnetti                1.08.44     +16.20
H60     25.   Keijo Koivula               1.04.10     +22.23
H60     22.   Risto Partanen                54.36     +11.46
H65     29.   Toivo Punkero                 53.29     +16.41
D21A    13.   Hanna-Riikka Partanen       1.01.34      +6.39
D21AL   43.   Hanna Sillanpää               55.51     +19.15
D21C    15.   Pirjo Partanen              1.15.48     +44.24
D55     31.   Pia Vähänen                 1.10.19     +33.03

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 24.04.07 klo 11:54
22.4. oli sitten vuorossa Silja-Rastit Paimiossa.
H21A3 32. Tapani Partanen   1:14:01    +12:02
H21A3 35. Janne Salomäki    1:14:25    +12:26
H21A3     Joni Lammi           hyl.
H35   44. Jyrki Nikkinen    1:17:57    +24:00
H45    1. Ari Kattainen       39:26
H45    7. Tuomo Kauppinen     43:56     +4:30
H45   16. Ossi Autio          46:09     +6:43
H45   41. Roy Parnetti        56:38    +17:12
H45   47. Kenneth Reinikka  1:00:01    +20:35
H50   72. Markku Raiko      1:09:29    +26:34
H55   34. Jukka Vähänen       48:29     +9:20
H60   17. Paavo Partanen      41:47     +5:13
H60   39. Keijo Koivula       45:23     +8:49
H60   41. Risto Partanen      45:39     +9:05
H65    2. Yrjö Nikkinen       37:39       +32
H65   14. Mikko Palomäki      46:07     +9:00
H65   41. Toivo Punkero       54:38    +17:31
H65       Heimo Sillanpää     kesk.
H70   11. Eino Jokinen        32:34     +7:00
H70   24. Eero Palmunen       37:58    +12:24
D50    9. Erja Raiko          45:39    +10:00
D55   27. Pia Vähänen       1:03:24    +28:07

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 24.04.07 klo 12:27
HyRa 40-v Rastisanomat-spesiaali lisätty sivuille!

Linkki: Lehti pdf-muodossa

Postitti: Jouni 24.04.07 klo 21:12
Seuran kevätleiri Urheiluopisto Kisakeskuksessa 26. - 27.5.2007.

Leiripaikka sijaitsee läntisellä Uudellamaalla Pohjan kunnassa. Tarkempia tietoja kisakeskuksesta kts. www.kisakeskus.fi. Suunnistusmaastot ja kartat kisakeskuksen läheisyydessä ovat erinomaisia.

Matkaan lähdetään bussilla Hyvinkäältä lauantaina klo 8.45 ja takaisin Hyvinkäälle palataan sunnuntaina noin klo 14.30.

Suunnistuskoululaisilla on lauantaina 2 suunnistusharjoitusta, luontopolku ja makkaranpaistoa ja sunnuntaina yksi suunnistusharjoitus. Aikuisten harjoitukset räätälöidään osallistujien tarpeiden/toiveiden mukaisiksi. Uinti ja saunamahdollisuudet ovat myös olemassa.

Leirimaksu on suunnistuskoululaisilta 45 € ja aikuisilta 50 €. Leirimaksu sisältää bussikuljetuksen, ruokailut (tulolounas, päivällinen, nuotiomakkarat/kevyt iltapala, aamiainen ja lähtölounas), majoituksen, kartat ja harjoitukset

Seuralle on varattu 76 majoituspaikkaa; alatalo, ylätalo, ystäväntalo sekä pari mökkiä. Tietoja majoitustiloista löytyy kisakeskuksen kotisivuilta.

Ajankohtaista tietoa leiristä tulee seuran kotisivuille kts.
Koko seuran suunnistusleiri 26-27.5.2007 kisakeskuksessa

Tiedustelut
Mia - 050 379 2167, Janne 0500 – 272 557

ILMOITTAUTUMISET VIIMEISTÄÄN LA 5.5.2007 Janne.Turpiainen@hyvinkaanrasti.fi
Postitti: Pekka 26.04.07 klo 13:09
Kauden ensimmäisten Iltarastien tulokset ja väliajat lisätty sivuille. Elmerillä oli vauhti kohdallaan.

Postitti: Jouni 26.04.07 klo 20:02

Toukokuu

Tiomila suunnistettiin viime viikonloppuna. Joukkueidemme sijoitukset on listattu alla. Ykkösjoukkue ei tänä vuonna oikein päässyt vauhtiin missään vaiheessa viestiä. Parasta antia oli ehkä seuramme uuden jäsenen, Janne Niemisen, ankkuriosuus. Loppukirissä ei muilla ollut paljon sanomista. Hienosti maaliin asti selvisi myös U87-joukkueemme, josta kerrottiin tarkemmin Rastisanomien spesiaalinumerossa. Kolmosjoukkueessa tuli harmittava peruutus, ja viesti jäi kesken.

Kuten jo ennakkoon tiedettiin, kuljetus ja huolto toimi reissussa loistavasti. Kiitokset vielä Kalelle, Jarmolle, Akille ja FB:lle. Kaikilla oli oma tärkeä roolinsa reissun onnistumisen suhteen.

Tarkemmat tulokset ja ehkä jotain tarinaa tulossa myöhemmin sivuille.
127.  Hyvinkään Rasti 1 13:43:48
247.  Hyvinkään Rasti 2 16:07:25
kesk. Hyvinkään Rasti 3 (8 osuuden jälkeen 273.)

Linkki: Kisasivut

Postitti: Jouni 02.05.07 klo 19:26
Koitan tässä tämän viikon aikana lisätä loppuvuoden kisat foorumin kalenteriin ja silloin on aina vaarana että muut tärkeät foorumiviestit häipyvät viestitulvan alle. Joten nostetaanpa näistä tärkeistä viesteistä yksi ihan tähän etusivun uutisiin:

Vielä ehtii mukaan Jukolaan

Talvella ilmoitettujen (2V + 4J) joukkueiden lisäksi ilmoitetaan tarvittava määrä lisäjoukkueita ilmoittautumisajan puitteissa.

Tämän hetkinen tilanne 10 + 28 ilmoittautunutta.

Listat löytyy verkkovihosta ja ilmoittautuminen päättyy 13.5. Ykkösjoukkueen puolesta lupaan että juoksemme paljon paremmin kuin Tiomilassa.

Linkki: Viestiketju foorumilla

Postitti: Pekka 03.05.07 klo 09:04
Viime viikonloppuna oli Tiomila, mutta myös Suomen puolella suunnistettiin kilpaa. Porin kaksipäiväisillä Karhurasteilla oli mukana yksi hyralainen.
H65 19.   Toivo Punkero               1.32.16     +26.35

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 03.05.07 klo 11:52
1.5. käytiin perinteiset Vappurastit Tuusulassa. Paikalla sankoin joukon punamustavalkoisia.
H45      3.   Roy Parnetti                48.16      +3.05
H45      7.   Ossi Autio                  52.31      +7.20
H50     38.   Timo Väre                 1.03.12     +22.39
H50     46.   Markku Raiko              1.08.25     +27.52
H50     51.   Arto Isomäki              1.28.12     +47.39
H60     17.   Risto Partanen              36.45      +6.19
H60     20.   Paavo Partanen              38.05      +7.39
H60     24.   Keijo Koivula               38.34      +8.08
H65      1.   Yrjö Nikkinen               29.50
H65     26.   Toivo Punkero               38.59      +9.09
H70      5.   Eero Palmunen               29.52      +2.58
H70      9.   Eino Jokinen                31.13      +4.19
H10RR    3.   Sakari Puolakanaho          13.39      +1.23
D21C    14.   Pirjo Partanen              50.03     +27.25
D35      7.   Laura Sumanen               59.06      +8.47
D45     10.   Lotta Kuivamäki             41.43      +7.12
D50      3.   Erja Raiko                  34.18      +2.30
D50     10.   Raija Lappeteläinen         41.21      +9.33
D50     16.   Päivi Honkanen              51.37     +19.49
D65      6.   Ritva Jakoaho               40.50     +11.13
D70      3.   Ulla Borgenström            40.41      +8.58
D13     18.   Essi Puolakanaho            39.56     +18.26
D12      6.   Sini Fröblom                25.43      +8.35
D12TR         Suvi Fröblom                Hyl.

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 03.05.07 klo 12:07
Paukunharjun iltarastien tulokset lisätty sivuille. Väliaikojen kanssa oli jotain teknisiä ongelmia, joten niitä ei ole saatavilla.

Edit: Väliaikojen kanssa esiintynyt ongelma korjattu ja väliajat lisätty sivuille. Parille suunnistajalle ei tullut väliaikoja, sillä maalileimaus puuttui.

Linkit:

Postitti: Pekka 03.05.07 klo 09:57
Päivitti: Pekka 03.05.07 klo 14:58
Paukunharjun iltarastien tulokset lisätty sivuille. Väliaikojen kanssa oli jotain teknisiä ongelmia, joten niitä ei ole saatavilla.

Edit: Väliaikojen kanssa esiintynyt ongelma korjattu ja väliajat lisätty sivuille. Parille suunnistajalle ei tullut väliaikoja, sillä maalileimaus puuttui.

Linkit:

Postitti: Pekka 03.05.07 klo 09:57
Päivitti: Pekka 03.05.07 klo 14:58
Jukolan ja Venlojen Viestiin ehtii ilmoittautumaan vielä tämän viikon ajan. Ilmoittautumislista löytyy verkkovihosta. Kaikki mukaan nauttimaan Simpsiönvuoren huikeista maastoista.

Linkki: Virkiä-Jukola 2007

Postitti: tapsap 07.05.07 klo 16:32
5.5. käytiin Liedossa FinnSpring, iso jokakeväinen suunnistustapahtuma.
H21A1    10.   Toni Pikkarainen            1.11.10      +5.48
H21A2    29.   Tapani Partanen             1.20.06     +16.00
H45A     20.   Roy Parnetti                  57.32      +9.29
H50AL    24.   Markku Raiko                  53.48     +17.48
H50AL    37.   Arto Isomäki                1.10.29     +34.29
H55AL     3.   Jukka Vähänen                 43.06      +2.49
H60A1     4.   Keijo Koivula                 50.11      +8.35
H60AL     2.   Risto Partanen                38.04         +3
H65A1     5.   Mikko Palomäki                45.06      +3.18
H65A2     1.   Yrjö Nikkinen                 42.41
H65A2    28.   Toivo Punkero               1.02.04     +19.23
H70      22.   Eino Jokinen                  51.49     +10.20
D21AL1    1.   Hanna-Riikka Partanen         37.44
D35A     17.   Elina Borgenström           1.13.18     +20.53
D45A     27.   Lotta Kuivamäki             1.10.06     +25.57
D50A     12.   Erja Raiko                    57.50     +13.20
D55      23.   Heidi Strang                  57.18     +12.06
D55      31.   Pia Vähänen                 1.04.45     +19.33
D70       2.   Ulla Borgenström              45.11         +1
D70       4.   Kaarina Holopainen            57.43     +12.33

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 10.05.07 klo 16:15
6.5. oli sitten FinnSpring-viestin vuoro. HyRalta oli mukana yksi joukkue H180-sarjassa. Kuinka kävi? Katso alta.
  13.            Hyvinkään Rasti 1  FIN                   1.58.04
      1. osuus   Mikko Palomäki                             40.50     13
      2. osuus   Keijo Koivula                  39.16     1.20.06     12
      3. osuus   Yrjö Nikkinen                  37.58     1.58.04     13

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 10.05.07 klo 16:22
Eilisten Hyvinkäänkylän iltarastien tulokset ja väliajat lisätty sivuille.

Linkit:

Postitti: Pekka 10.05.07 klo 12:48
Keskustelufoorumi ei toimi tällä hetkellä.

Edit 10.5.07: Ja samoin tuo vasemman puoleisen menun 'Etusivu' linkki on samasta syystä rikki. Käyttäkää selaimen back-buttonia kunnes vika saadaan korjatuksi. Esitutkinnat onkin jo tehty, eiköhän tuo tuosta nouse takaisin heti kun vaan ehditään korjaus implementoida.

Edit 11.5.07: Foorumi toimii taas!

Postitti: Jouni 09.05.07 klo 19:38
Päivitti: Pekka 10.05.07 klo 12:51
Päivitti: Jouni 11.05.07 klo 11:06
RR järjesti Uudenmaan Rastipäivät 12.-13.5 Kytäjällä. Samassa paikassa pidettiin viime syksynä 1-ryhmän SM-pitkät.

Hyviä tuloksia tuli seuran jäsenille taas niin paljon, että ei tiedä mistä aloittaa. Kannattaakin katsoa tulokset kisasivuilta, sillä webmasterilta on saattanut jäädä muutama huippusuoritus huomaamatta. Tässä kuitenkin listaa:

Lauantaina parhaat pääsarjalaiset olivat Toni Pikkarainen (12.)ja Hanna Partanen (4.). Voittoon asti ylsi Tapani Siivonen H45-sarjassa ja Erja Raiko D50-sarjassa. H65-sarjassa Yrjö Nikkinen ja Mikko Palomäki ottivat sijat 2 ja 3. H10RR-sarjassa Sakari Puolakanaho oli kolmas. Ulla Borgenström oli D60-sarjassa toinen.

Sunnuntaina Yrjö ja Erja ottivat jälleen voitot. Samuli Suoranta oli H13-sarjassa neljäs, kuin myös Sakari Puolakanaho sarjassa H10RR. Ulla Borgenström oli D60-sarjassa toisenakin päivänä sijalla kaksi.

Allekirjoittaneelle ei tulosta tietyistä syistä tällä kertaa saatu. Oli järjestetty vähän muuta ohjelmaa matkan varrelle.
YHTEISTULOKSET:
H21A     7.   Janne Åberg        2.07.24     +26.58
H45      9.   Roy Parnetti       1.44.03     +24.29
H50     20.   Markku Raiko       1.48.38     +36.05
H60      5.   Paavo Partanen     1.02.52      +4.26
H60     38.   Keijo Koivula      1.35.40     +37.14
H65      1.   Yrjö Nikkinen        48.52
H65      4.   Mikko Palomäki       54.02      +5.10
H13      6.   Samuli Suoranta      42.06      +8.52
H10RR    3.   Sakari Puolakanaho   46.21     +11.03
D50      1.   Erja Raiko         1.01.17
D70      2.   Ulla Borgenström   1.30.59        +32
D12      4.   Sanni Suoranta     1.10.11     +16.32

Linkki: Kisasivut

Postitti: Jouni 14.05.07 klo 16:56
12.5. pidetyistä kisoista löytyi myös yksi hyralainen.
H65 5.   Toivo Punkero               45.30      +8.44

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 14.05.07 klo 19:52
HyRan Kangasalan osasto oli 12. päivä Orivedellä Hämecupin ensimmäisessä osakilpailussa.
H21A 31.   Jussi Partanen              46.14     +15.07

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 14.05.07 klo 19:55
Kiireiseltä viime viikolta jäi julkistamatta kauden ensimmäisten AM-kisojen tulokset. Sprintti käytiin keskiviikkona 9.5. Helsingin Oulunkylässä, eli ogelissa stadin slangilla.

Ei tällä kertaa yhtään uutta aluemestaruutta hyralle, vaikka Roy oli kyllä lähellä.
H21   23.   Janne Nieminen              15.51      +2.51
H21   24.   Kimmo Niemi                 15.57      +2.57
H21   36.   Aki Niemi                   27.58     +14.58
H45    2.   Roy Parnetti                15.46        +49
H55   21.   Keijo Koivula               20.18      +4.53
H55   23.   Risto Partanen              20.46      +5.21
D21   11.   Hanna-Riikka Partanen       17.34      +3.27

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 14.05.07 klo 19:59
Kilpailusihteeri on lomalla 16.-21.5. Ilmoittautumisia hoidetaan taas ensi maanantaista lähtien.

Onnistuneita suorituksia Prismarasteilla ja muissa viikonlopun kisoissa niihin aikoville.
Postitti: Kilpailusihteeri 16.05.07 klo 21:18
Prisma-Rasteilla helatorstaina 17.05.2007 Nummi-Pusulan Keräkankareella oli mukana suuri joukko HyRalaisia. Ari ylsi perinteiseen tapaan ylivoimaiseen voittoon. Kisojen yhteydessä järjestettiin myös huippuliigan 2. osakilpailu, joka nähtiin Urheikunavalla jälkilähetyksenä.
H21A1   64.   Aki Niemi           1.40.29   +1.02.07
H21A2   33.   Sampo Sillanpää       50.03      +9.01
H21A2   39.   Toni Pikkarainen      51.43     +10.41
H21A2   47.   Jouni Tukiainen       55.01     +13.59
H40     42.   Janne Turpiainen      49.47     +15.36
H45      1.   Ari Kattainen         31.31
H45     10.   Ossi Autio            36.05      +4.34
H45     13.   Tuomo Kauppinen       37.06      +5.35
H45     28.   Roy Parnetti          42.16     +10.45
H45     35.   Kenneth Reinikka      45.56     +14.25
H50     69.   Arto Isomäki        1.11.05     +38.27
H55     29.   Jukka Vähänen         40.12      +8.40
H55     48.   Aarno Saviaho         46.18     +14.46
H60     24.   Risto Partanen        37.55      +6.01
H60     54.   Jukka Niinimäki       45.27     +13.33
H60     73.   Keijo Koivula         51.25     +19.31
H65      2.   Yrjö Nikkinen         32.22      +2.53
H65      4.   Mikko Palomäki        34.02      +4.33
H70      7.   Eino Jokinen          37.34      +4.02
H70     12.   Eero Palmunen         40.59      +7.27
H13      7.   Samuli Suoranta       15.49      +3.53
H10RR         Sakari Puolakanaho    12.42
D21A    10.   Hanna-Riikka Partanen 36.40      +3.34
D21A    67.   Hanna Sillanpää       52.46     +19.40
D21C    17.   Elisa Niemi           45.55     +19.59
D35     23.   Laura Sumanen         49.07     +14.24
D45     10.   Lotta Kuivamäki       41.34      +8.24
D50      3.   Erja Raiko            37.41        +50
D50     10.   Päivi Honkanen        40.44      +3.53
D55     20.   Heidi Strang          47.23     +15.50
D55     27.   Pia Vähänen           52.44     +21.11
D65      2.   Ritva Jakoaho         41.53        +13
D70      3.   Ulla Borgenström      43.35      +5.10
D70      4.   Kaarina Holopainen    49.52     +11.27
D13      2.   Essi Puolakanaho      17.54      +3.08
D13      4.   Milla Turpiainen      25.58     +11.12
D12     10.   Sanni Suoranta        17.11      +4.31
D12TR    6.   Suvi Fröblom          15.34      +2.28

Linkki: Kisasivut

Postitti: Jouni 18.05.07 klo 10:41
Maanantaina 21.5. ei ole kuntosalia vaan tienvarsisiivousta aikuisille. Kokoontuminen klo 17.30 Maaseutuopiston konehallin edessä. Yhteyshenkilö Timo Väre 040-8622810, jos tulet myöhemmin. Tule mukaan!
Postitti: Jouni 20.05.07 klo 22:32
16.5. järjestettyjen iltarastien tulokset viimeinkin lisätty sivuille. Pahoittelut tulosten viipymisestä, joka johtui mm. webmasterin lomasta.

Linkit:

Postitti: Pekka 22.05.07 klo 13:24
Mia lähetti tällaisen viestin. Asia koskenee suunnistuskoulun harjoitusta:

Torstain harjoitus on Hyvinkäänkylän koululta Uudenmaankatu 169. Metsään pääsee lähtemään klo 18-18.30.
Postitti: Pekka 23.05.07 klo 07:30
15.5. juostu Nate-sprintti on jäänyt uutisoimatta. Paikalla kuitenkin oli 3 ikämiestä meidän seurastamme, joten kyllä tämä on julkaisemisen arvoista tietoa.
H21   19.   Kimmo Niemi                 14.23      +2.30
H60    4.   Keijo Koivula               10.42      +1.23
H65   12.   Toivo Punkero               14.16      +3.41

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 23.05.07 klo 21:22
19.5. lauantaina käytiin kansalliset Kemiöllä. Paikalla jälleen yksi hyralainen.
H65  14.   Toivo Punkero               1.00.58     +21.09

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 23.05.07 klo 22:00
Lahden Taimi järjesti 20.5. Pajulahti-suunnistuksen.
H45      3.   Roy Parnetti                36.43      +3.08
D55      3.   Marja Tukiainen             35.12      +8.08
H60     19.   Tapio Tukiainen             28.45     +11.49
H65      9.   Toivo Punkero               25.01      +6.27

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 23.05.07 klo 22:03
Niinikään 20.5. järjestettiin myös Ilvesten Kevätkarkelot Siuntiossa.
H21A    15.   Ari Kattainen               46.41      +5.50
H60     14.   Keijo Koivula               33.33      +8.11
D21A    24.   Katja Kyckling              58.49     +18.52
D70      3.   Kaarina Holopainen          41.40     +17.39

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 23.05.07 klo 22:05
23.5. pidettyjen Kypärälahden iltarastien tulokset lisätty sivuille.

Linkit:

Postitti: Pekka 24.05.07 klo 18:29
SM-kisakausi pyörähti käyntiin erikoispitkällä matkalla. Kilpailu juostiin Porvoon Karhukorvessa. Seuran tilille rapsahti kolme hopeamitalia. Onnittelut Arille, Yrjölle ja Ullalle. Mikko Palomäki ylsi melkein mitalille, ollen 4. Kymppisakissa oli myös Erja Raiko. Pääsarjan leikkiin ei tänä vuonna uskaltanut kukaan seuramme jäsenistä lähteä. Molemmissa pääsarjoissa pääsi muuten maaliin asti vain 43 kilpailijaa! Miesten pääsarjassa oli enemmän keskeyttäneitä ja hylättyjä kuin tuloksen saaneita.
H45    2.   Ari Kattainen       1.46.07      +1.41
H45   12.   Tuomo Kauppinen     1.58.33     +14.07
H45   17.   Roy Parnetti        2.03.14     +18.48
H45   45.   Kenneth Reinikka    2.46.53   +1.02.27
H60   55.   Paavo Partanen      1.43.31     +32.46
H60   76.   Keijo Koivula       1.54.04     +43.19
H65    2.   Yrjö Nikkinen       1.11.11      +5.11
H65    4.   Mikko Palomäki      1.15.13      +9.13
H65   76.   Toivo Punkero       1.49.54     +43.54
H70   27.   Eino Jokinen        1.16.53     +18.45
H70   35.   Eero Palmunen       1.23.01     +24.53
D35   23.   Elina Borgenström   2.39.14   +1.06.44
D45   28.   Lotta Kuivamäki     1.54.21     +37.17
D50    9.   Erja Raiko          1.21.03      +9.34
D50   23.   Päivi Honkanen      1.33.40     +22.11
D50   30.   Raija Lappeteläinen 1.42.37     +31.08
D65   19.   Ritva Jakoaho       2.10.56   +1.03.51
D70    2.   Ulla Borgenström    1.10.08        +47
D70   11.   Kaarina Holopainen  1.45.31     +36.10

Linkki: Kisasivut

Postitti: Jouni 28.05.07 klo 22:37
28.5.2007: Talkoot on saatu päätökseen tänään! Seura kiittää talkoisiin osallistuneita.

Maanantaina 28.5. jatkuu tienvarsisiivous. Yhteyshenkilö Timo Väre 040-8622810.

Postitti: Jouni 26.05.07 klo 15:02
Päivitti: Jouni 28.05.07 klo 22:24
26.5. käytiin Särkänniemessä jo VIII Särkänniemi-suunnistus, nuorten suunnistustapahtuma. HyRalta paikalla oli kolme kovaa Suorantaa. Sanni Suoranta voitti hienosti D11-sarjan, onnittelut!
H13  12.   Samuli Suoranta             12.09      +2.41
H8RR  9.   Santeri Suoranta             3.37        +46
D11   1.   Sanni Suoranta               4.59

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 30.05.07 klo 19:09

Kesäkuu

30.5. järjestettyjen Lentokentän iltarastien tulokset lisätty sivuille. Väliajat tulossa myöhemmin (varmaankin tänään).

Edit: Väliajat lisätty.

Linkit:

Postitti: Pekka 01.06.07 klo 10:09
Päivitti: Pekka 01.06.07 klo 16:17
Tiistaina 5.6. on maailman ympäristöpäivä. Me olemme tässä luonnollisesti mukana. Tiedoksi siis luonnossa liikkujille ja Hyvinkään Rastin jäsenille:

Sveitsin ulkoilualueen siivoustalkoot ti 5.6. klo 15 - 20 välisenä aikana jäähallin hiekkakentältä, Vaiveronkatu 70. Mukaan omat käsineet ja juomapullo.

Linkki: Esite

Postitti: Pekka 04.06.07 klo 11:53
Palataanpas viime viikkoon ja 30.5. keskiviikkona käytyihin Heinola rasteihin.
H60     14.   Keijo Koivula               44.36     +14.06
H60     17.   Risto Partanen              50.21     +19.51
H65           Toivo Punkero               Hyl.

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 05.06.07 klo 13:46
3.6. tapahtui muutakin kuin SM-sprinttiä, nimittäin silloin järjestettiin myös Espoon Kevätkirmaus viestisuunnistustapahtuma ja Luumäki-rastit. Espoossa ei ollut hyralaisia kirmaamassa mutta Luumäellä oli.
H65     21.   Toivo Punkero               1.09.34     +24.30

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 05.06.07 klo 15:03
3.6. järjestettiin siis SM-sprint Seinäjoella. Kisassahan on ensin karsinta ja sitten finaali. Hyralaisia oli muutama mukana, kuinka kävi?
Karsinta
H21K2   53.   Kimmo Niemi                 16.52      +5.53
H45K2    7.   Ari Kattainen               11.15        +26
H45K2   16.   Roy Parnetti                11.39        +50

Finaali
H45     34.   Roy Parnetti                14.32      +3.38
H45           Ari Kattainen               Hyl.
H21B1   78.   Kimmo Niemi                 15.02      +2.37

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 05.06.07 klo 15:07
Pinninnummien iltarastien tulokset ja väliajat lisätty sivuille.

Linkit:

Postitti: Pekka 08.06.07 klo 17:09
Samalle päivälle 7.6. kuin melko suosittu Haku-Veikko osui tänä vuonna AM-kisat. Sen takia mukana aika vähän meikäläisiä.
H65 24.   Toivo Punkero               52.25     +19.54

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 09.06.07 klo 12:15
AM-keskimatka käytiin Helsingin Jyryn järjestäminä Siikajärvellä 7.6. Mukana peräti 38 hyralaista, ohessa tulokset. Onnittelut monista hyvistä suorituksista! Tuomo Kauppinen otti hyralle yhden mestaruuden, erityisonnittelut hänelle.
H21   20.   Janne Salomäki              41.46      +5.23
H21   28.   Janne Nieminen              43.42      +7.19
H21   33.   Tapani Partanen             46.13      +9.50
H21   38.   Sampo Sillanpää             47.26     +11.03
H21   43.   Kimmo Niemi                 48.58     +12.35
H21   45.   Tero Niemi                  51.09     +14.46
H21   67.   Aki Niemi                 1.44.12   +1.07.49
H21         Timo Mikkonen               Hyl.
H40   18.   Janne Turpiainen            44.05      +9.45
H45    1.   Tuomo Kauppinen             39.13
H45    4.   Roy Parnetti                42.31      +3.18
H45    5.   Tapani Siivonen             43.38      +4.25
H45   14.   Juha-Antti Sorsa            47.48      +8.35
H45   15.   Kenneth Reinikka            47.59      +8.46
H50   14.   Hannu Salomäki              45.51     +12.00
H50   28.   Markku Raiko              1.03.50     +29.59
H50   31.   Arto Isomäki              1.22.35     +48.44
H55    8.   Jukka Vähänen               37.14      +6.12
H60   26.   Paavo Partanen              39.25      +9.30
H60   28.   Keijo Koivula               39.41      +9.46
H60   31.   Risto Partanen              40.12     +10.17
H60   36.   Jukka Niinimäki             41.12     +11.17
H65    2.   Mikko Palomäki              30.45      +1.27
H65    6.   Yrjö Nikkinen               33.07      +3.49
H70    4.   Eero Palmunen               29.08      +2.29
H70   14.   Eino Jokinen                37.57     +11.18
D21   15.   Hanna-Riikka Partanen       50.18     +10.47
D21   25.   Katja Kyckling            1.01.39     +22.08
D21   29.   Paula Partanen            1.11.09     +31.38
D21   30.   Hanna Sillanpää           1.14.47     +35.16
D35    3.   Elina Borgenström           45.08      +3.18
D45    9.   Lotta Kuivamäki             41.26     +11.20
D50    2.   Erja Raiko                  25.09      +1.03
D50    8.   Päivi Honkanen              36.55     +12.48
D55    2.   Heidi Strang                32.34      +1.00
D55    9.   Pia Vähänen                 41.01      +9.27
D65    3.   Ritva Jakoaho               35.44      +2.58
D70    4.   Kaarina Holopainen          28.41      +5.49

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 09.06.07 klo 12:22
Viikon päästä Lapualla juostaan ja HyRalla on tänä vuonna 3 Venlajoukkuetta.

Joukkue nro 135
1.Hanna P
2.Katja
3.Paula
4.Hanna S

Joukkue nro 558
1.Erja
2.Anneli
3.Heidi
4.Päivi H

Joukkue nro 393
1.Raija
2.Pia
3.Marjo-Riitta
4.Aino Norrbacka

Mikäli juoksijoille tulee esteitä tai osuus ei sovi, ilmoita siitä kilpailusihteerille viimeistään torstaina. Puh. 040-5245628

Linkki: http://www.jukola.com/ilmoittautuminen/?kieli=suo&kisa=j2007&view=1&sarja=ve&jarj=nimi&jj=1

Postitti: Paula 10.06.07 klo 17:47

Päivitti: Paula 15.06.07 klo 11:17
Seuratkaa päivityksiä.

Muokattu 11.6. klo 9.27
Tuomolla on kiire sunnuntaiksi töihin, joten kolmosjoukkueen osuuksia rukattu.

Tässä Rastin jukolajoukkueet:

HyRa 1 (100)
1.Toni Pikkarainen
2.Janne Salomäki
3.Sampo Sillanpää
4.Ari Kattainen
5.Tapani Partanen
6.Janne Åberg
7.Janne Nieminen

HyRa 2 (286)
1.Jouni Tukiainen
2.Janne Karri
3.Kimmo Niemi
4.Esa Niinimäki
5.Jussi Partanen
6.Tero Niemi
7.Joni Lammi

HyRa 3 (1202)
1.Ossi Autio
2.Janne Turpiainen
3.Tuomo Kauppinen
4.Yrjö Nikkinen
5.Risto Partanen
6.Juha-Antti Sorsa
7.Roy Parnetti

HyRa 4 (876)
1.Janne Vainio
2.Petri Palmunen
3.Jussi Sumanen
4.Jukka Niinimäki
5.Juhana Kammonen
6.Jyrki Nikkinen
7.Kenneth Reinikka

Varamieslista:
1.Esa Vesterinen
2.Jari Levänen
3.Juha-Pekka Loikas
4.Henri Rautajärvi

Jos tulee sairastumisia tai loukkaantumisia niin välittömästi ilmoitus numeroon 040-7544024, jotta saadaan ilmoitettua seuraavalle varamiehelle asiasta.

En lue työsähköpostia keskiviikkoaamun jälkeen, enkä kotipostiakaan torstaiaamun jälkeen, joten tekstiviesti tai soitto on varmempi tapa hoitaa informointi mikäli tarvetta ilmenee.

Joukkueet ilmoitetaan järjestäjille torstaina.
Postitti: tapsap 10.06.07 klo 21:14
Päivitti: tapsap 11.06.07 klo 09:22
Päivitti: tapsa 11.06.07 klo 09:27
Jussien kakkos- ja Venlojen kolmosjoukkueisiin on tehty pieniä muutoksia sairastapausten takia.

Venloissa ankkuriksi Jossun tilalle tulee Aino Norrbacka ja Jussien kakkosen kolme viimeistä osuutta juoksevat järjestyksessä Joni, Jussi P, Tero.

Teltta-alue on varattu kilpailukeskuksesta. Paikka löytyy Aleksis Kiven polun ja sotilastelttojen välistä n. 100 m infosta etelään.

Seurateltta on pystytetty varatulle paikalle. Paikan numero on 73. Seuramateriaali tulee seurateltalle.

Tänään täällä on tuullut aika kovaa, mutta sateet ovat näillä näkymin jo ohi. Yöstä on ennustettu aika kylmää. Ottakaa lämmintä vaatetta mukaan.
Postitti: tapsap 15.06.07 klo 17:26
9. - 10.6. kilpailtiin TP:n järjestämä Tampere Games. Ohessa tämän kaksipäiväisen tapahtuman yhteistuloksia hyralaisten osalta.
H21AL         Esa Vesterinen             Hyl.
H21AL         Aki Niemi                 Kesk.
H60           Jukka Niinimäki             32.    1.01.00
H65     27.   Toivo Punkero               27.    1.12.32        1.57.52
H13      6.   Samuli Suoranta              5.      30.49        1.15.49
D35      1.   Kirsi Vesterinen             2.    1.07.00        1.42.14
D12           Sanni Suoranta              12.      53.16

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 17.06.07 klo 18:56
9. - 10.6. käytiin myös Suunto Games. Siellä oli hyralaisia aikasta paljon. Yhteistulokset ohessa.
H21A1   22.   Tapani Partanen             28.    1.24.26        2.19.11
H21A1         Sampo Sillanpää             17.    1.18.10
H21A1         Janne Åberg                  8.       Hyl.
H45A     5.   Tuomo Kauppinen              7.    1.09.18        1.38.54
H45AL    2.   Roy Parnetti                 3.      52.31        1.20.45
H50A          Timo Väre                   38.    1.59.39
H50AL   12.   Markku Raiko                12.    1.06.08        1.42.32
H55A          Jukka Vähänen               29.    1.27.43
H60A    16.   Paavo Partanen              23.    1.07.57        1.42.54
H60A    31.   Risto Partanen              25.    1.09.33        1.54.43
H60A    40.   Keijo Koivula               43.    1.20.31        2.06.49
H60AL    9.   Martti Väkeväinen           13.    1.19.34        2.03.07
H65      1.   Yrjö Nikkinen                2.      56.27        1.23.21
H65     23.   Mikko Palomäki               9.    1.03.17        1.48.39
H70      9.   Eero Palmunen               13.      56.08        1.25.04
D21A          Hanna Sillanpää             25.    1.37.33
D21AL         Paula Partanen              16.    1.04.53
D50      2.   Erja Raiko                   3.      57.33        1.30.09
D50           Raija Lappeteläinen          4.      59.33
D55      8.   Heidi Strang                10.      59.09        1.43.18
D55           Pia Vähänen                 15.    1.13.44
D65      2.   Ritva Jakoaho                3.      55.36        1.34.14
D70      2.   Kaarina Holopainen           2.      51.10        1.24.15

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 17.06.07 klo 19:00
Jukolaviikolla käydään perinteisesti aina Forssa Gamesit, niin nytkin.
H45      3.   Tapani Siivonen             22.05      +1.43
H45      4.   Juha-Antti Sorsa            24.12      +3.50
H50     51.   Arto Isomäki                48.56     +27.55
H60     30.   Risto Partanen              27.12      +6.15
H60     39.   Keijo Koivula               30.05      +9.08
H65      5.   Yrjö Nikkinen               24.05      +1.18
H65     13.   Toivo Punkero               26.22      +3.35
H70     17.   Eino Jokinen                26.52      +6.51
H13     14.   Samuli Suoranta             19.09      +6.23
H10RR    8.   Sakari Puolakanaho          14.14      +3.44
D13     15.   Essi Puolakanaho            21.42     +10.32
D12     11.   Sanni Suoranta              19.29      +7.43

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 17.06.07 klo 19:22
Jukola on takana. Haikein mielin jäämme taas odottelemaan seuraavaa Jukolaa, joka järjestetään Tampereella.

Tänä vuonna Lapualla meni näin:
Venlat

HyRa I:   185
HyRa II:  409
HyRa III: 710

Jussit

HyRa I:   132
HyRa II:  249
HyRa III: 392
HyRa IV:  hyl

Linkki: Kisasivut

Postitti: Jouni 18.06.07 klo 16:42
Viime viikon eli 13.6. järjestettyjen Nyryn iltarastien tulokset on viimein lisätty sivuille. Myös väliaikoja tulossa pian.. Pahoittelut tulosten viipymisestä, webmasterin piikkiin menee tämäkin viive täysin.

Edit: Ja nyt on ne väliajatkin lisätty, jes! Iltarastit vetäytyvät nyt kesätauolle ja jatkuvat taas elokuussa. Oikein hyvää kesää kaikille iltarastisuunnistajille.

Linkit:

Postitti: Pekka 18.06.07 klo 18:49
Päivitti: Pekka 18.06.07 klo 19:05
Viestipörssin pisteet on laskettu Kevätyöstä, Tiomilasta ja Jukolasta/Venloista. Toni on kärjessä ilman uhkaajia miesten sarjassa ja naisten puolella yhtä selvässä kärjessä on Hanna.

Kehotan kaikkia kokeilemaan Viestipörssi-sivuilta löytyvää pistelaskuria ja raportoimaan mahdollisista virheistä laskelmissa

Linkki: Viestipörssi

Postitti: Jouni 26.06.07 klo 19:57
Hyvinkäällä järjestetään Sprintin MM-katsastus 4.8.2007. Kisasivut on avattu.

Linkki: Kisasivut

Postitti: Jouni 29.06.07 klo 15:26
Kilpailusihteeri on lomalla 29.6. klo 15.30 - 15.7. välisen ajan. Tänä aikana ei hoideta ilmoittautumisia eikä makseta osanottomaksuja.

Kaikki tähän mennessä tehdyt emit-muutokset Kuusamoon on maksettu. Jos jollekin tulee vielä muutoksia niin hoitakoon itse myös maksut. Viitenumero WMOC-maksuissa on 10184.

Hauskoja lomia ja menestystä kisoihin!
Postitti: kilpailusihteeri 29.06.07 klo 15:36
Päivitti: kilpailusihteeri 29.06.07 klo 15:57
Päivitti: kilpailusihteeri 29.06.07 klo 16:06

Heinäkuu

27.6. käytiin AM-erikoispitkät Fiskarsin suunnalla. Porukkaa ei kauheasti mukana ollut, mutta muutama kuitenkin. Tuloksena seuralle Tuomo Kauppisen mestaruus, Raikon Erjan hopea (vain sekunnin tappiolla!!), Borgenströmin Ullan hopea ja Holopaisen Kaarinan pronssi.

Onnittelut!
H45 1. Kauppinen Tuomo    1.25.50
H60    Niinimäki Jukka      Kesk.
D50 2. Raiko Erja         1.06.56      +1
D70 2. Borgenström Ulla   1.05.24   +8.38
D70 3. Holopainen Kaarina 1.08.55  +12.09


Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 02.07.07 klo 13:35
Nouski järjesti Kylpylärastit 28.6. Mukana yksi hyralainen.
H65  7.   Toivo Punkero               34.59      +8.18

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 02.07.07 klo 13:44
30.6. käytiin Karjaa-rastit.
H45      2.   Ari Kattainen                 45.43        +36
H45     14.   Juha-Antti Sorsa            1.09.16     +24.09
H45     17.   Kenneth Reinikka            1.13.59     +28.52
H50     23.   Markku Raiko                1.13.35     +24.31
H60     31.   Keijo Koivula               1.00.59     +26.02
H70      2.   Eero Palmunen                 29.11        +14
D50      2.   Erja Raiko                    41.34      +1.19
D50     13.   Raija Lappeteläinen           59.23     +19.08

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 02.07.07 klo 13:47
Spesiaaleihin lisätty juttu tuloksineen tämän vuoden Jukolasta.

Linkki: Jukola 2007

Postitti: Jouni 03.07.07 klo 22:39
Kainuun Rastiviikko 2007 käynnistyi sunnuntaina 1.7. Järjestämme täällä taas perinteisen KRV-seurannan. Ohessa tilanteet jokaisen päivän jälkeen.
H21A   Sampo Sillanpää        20. -> 11. ->  8. ->  8.
H21A   Tapani Partanen        27. -> 23. -> 18. -> 17.
H21AL  Toni Pikkarainen       11. ->  9. -> 12. ->  9.
H21AL  Jussi Partanen         47. -> 37. -> 34. -> 33.
H21AL  Janne Åberg            58. -> 39. -> 35. -> 37.
H32AL  Jyrki Nikkinen         26. -> 29. -> 27. -> 24.
H40AL  Janne Turpiainen       22. -> 23. -> 19. -> 18.
H55AL  Aarno Saviaho          20. -> 20. -> 17. -> 14.
H60A   Paavo Partanen         14. -> 15. -> 14. -> 14.
H60AL  Risto Partanen         18. -> 12. ->  9. ->  4.
H60AL  Martti Väkeväinen      89. -> 86. -> 84. -> 77.
H65A   Yrjö Nikkinen           1. ->  1. ->  1. ->  1.
H65AL  Toivo Punkero          26. -> 15. -> 27. -> 22.
D21AL  Hanna-Riikka Partanen  12. -> 15. -> 15. -> 14.
D21AL  Katja Kyckling         16. -> 29. -> 23. -> 21.
D21AL  Paula Partanen         56. -> 54. -> 48. -> 40.
D21AL  Hanna Sillanpää        84. -> 80. -> 77. -> 68.
D12    Sini Fröblom           26. -> 28. -> 23. -> 22.
D12TR  Suvi Fröblom           30. -> 17. -> 14. -> 32.

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 02.07.07 klo 15:00
Päivitti: Jouni 04.07.07 klo 11:38
Päivitti: Jouni 07.07.07 klo 13:35

14.7.2007: Nyt se on virallista, onneksi olkoon Ari ja Yrjö!

Epävirallista vielä, mutta näyttää siltä, että seuralle on tullut 2 MM-mitalia:
H45A:
1 Ari Kattainen Hyvinkään Rasti         FIN 58:37
2 Ilkka Peltola Itä-Hämeen Rasti FIN 58:42 +5
3 Juha Tuomisto Vaasan Suunnistajat FIN 59:47 +1:10

H65A:
1 Björn Linnersjö Ronneby OK SWE 50:16
2 Anders Buhré Nybro OK SWE 51:32 +1:16
3 Yrjö Nikkinen Hyvinkään Rasti FIN 52:06 +1:50

Linkki: Kisasivut

Postitti: Jouni 13.07.07 klo 14:39
Päivitti: Jouni 14.07.07 klo 10:25
MM-sprinttikatsastukset Hyvinkäällä lähestyvät. Kisasivuilla toistaiseksi nähtävillä kisakutsu ja harjoittelukieltoalue. Lisätietoa tulossa lähiaikoina.

Linkki: Kisasivut

Postitti: Jouni 18.07.07 klo 15:24
Riihimäen Suunnistajat järjestävät alueen Oravapolkukilpailut ke 8.8.2007
Hausjärven Oitissa.

Kilpailukutsu löytyy osoitteesta www.kolumbus.fi/risu/

Lähdöt alkaen 17.30, sarjat alkaen D/H 8. Ilmoittautumiset Mialle
viimeistään 31.7.

Nimi, sarja ja emit-kortin numero (jos on). mia_borgenstrom@hotmail.com.

Linkki: Riihimäen Suunnistajien sivut

Postitti: Jouni 21.07.07 klo 12:11
Tampere-Suunnistus järjestettiin 21.-22.7.2007. Raikon Erja näyttää olevan hyvässä iskussa. Lauantain kisasta tuli 3. sija ja sunnuntaina selkeä voitto.

Linkki: Kisasivut

Postitti: Jouni 23.07.07 klo 17:07

Elokuu

Tässä kaikki HyRalaisten tulokset Lahti-Suunnistuksesta. Paljon hyviä suorituksia ja sijoituksia. Miesten sarjassa selkeästi parhaimmassa vedossa oli Tapsa ja naisten puolella Paula pärjäsi hyvin varsinkin lauantaina. Voittoon asti ylsi Yrjö, toisena päivänä Hälvälän supikoissa.
1.pvä
H21A    14.   Tapani Partanen    44.16      +3.59
H21A    46.   Kimmo Niemi        50.43     +10.26
H21A    59.   Jouni Tukiainen    59.29     +19.12
H40A    24.   Janne Turpiainen   49.32     +14.38
H45A    12.   Juha-Antti Sorsa   36.18      +7.41
H45A    15.   Roy Parnetti       37.37      +9.00
H50A    36.   Hannu Salomäki     46.59     +13.22
H55A    36.   Jukka Vähänen      43.34     +13.06
H55AL    2.   Aarno Saviaho      32.58      +1.29
H60AL    7.   Jukka Niinimäki    38.19      +7.24
H60AL   10.   Toivo Punkero      40.20      +9.25
H65      2.   Yrjö Nikkinen      32.53      +1.31
D21AL    6.   Paula Partanen     30.57      +6.45
D50      6.   Erja Raiko         34.31      +2.34
D55     13.   Pia Vähänen        52.51     +18.26
D13     19.   Milla Turpiainen 1.21.25     +59.21
D10RR   33.   Ronja Friman       32.48     +12.19

2.pvä
H21A    12.   Tapani Partanen   14.    1.07.04        1.51.20
H21A    45.   Jouni Tukiainen   47.    1.25.23        2.24.52
H21A          Kimmo Niemi       Kesk.
H21A          Jussi Partanen    42.    1.21.25
H45A    13.   Roy Parnetti      14.    1.05.21        1.42.58
H45A    18.   Juha-Antti Sorsa  22.    1.15.34        1.51.52
H55A    20.   Jukka Vähänen     20.      59.03        1.42.37
H55AL    2.   Aarno Saviaho      6.      47.47        1.20.45
H60AL    6.   Jukka Niinimäki    3.      47.36        1.25.55
H60AL    7.   Toivo Punkero      7.      48.49        1.29.09
H60AL         Martti Väkeväinen 21.    1.19.44
H65      2.   Yrjö Nikkinen      1.      41.28        1.14.21
D21AL    9.   Paula Partanen    13.      44.48        1.15.45
D50      3.   Erja Raiko         3.      38.29        1.13.00
D55     11.   Pia Vähänen       14.      53.38        1.46.29

Linkki: Kisasivut

Postitti: Jouni 01.08.07 klo 14:56
Sprintin MM-katsastukset on nyt kisattu Hyvinkään Sveitsin maisemissa. Miesten puolella vauhdikkain oli Mårten Boström, joka tuli viimeiset välit kuin lentämällä. Naisissa selkeä ykkönen oli Heli Jukkola.

Sivuilla nyt myös reittihärveli


Kärkikolmikot ovat tässä:
H21
1.  Boström Mårten   Lynx  14.55
2.  Tervo Tuomas   RR  15.23  +0.28
3.  Haldin Mats   Halden 15.29  +0.34

D21
1.  Jukkola Heli   RasKa  15.13
2.  Haapakoski Paula KooVee 16.07  +0.54
3.  Anttila Liisa   KooVee 16.09  +0.56

Linkki: Kisasivut

Postitti: Jouni 04.08.07 klo 14:54
Päivitti: Jouni 04.08.07 klo 18:32
Päivitti: Jouni 04.08.07 klo 21:54
Iltarastit jatkuvat ke. 8.8 Sveitsin uunituoreella sprinttikartalla. "Kilpailukeskus" on jäähallilla, Vaiveronkatu 70.

Edit: Tulokset lisätty, väliajat myöhemmin viikonlopun aikana.
Edit: Nyt on väliajatkin lisätty.

Linkit:

Postitti: Jouni 07.08.07 klo 22:07
Päivitti: Pekka 11.08.07 klo 17:08
Päivitti: Pekka 11.08.07 klo 20:18
Ksenia Chernykh oli hurjassa vireessä pyöräsuunnistuksen MM-kisoissa Tsekin Nove Mestossa! Saaliina 2 kultaa (sprintti ja keskimatka) sekä 2 hopeaa (pitkä matka ja viesti). Victor Korchagin oli sprintissä 18., keskimatkalla 4., pitkällä matkalla 16. ja viestissä 4.

Linkki: Kisasivut

Postitti: Jouni 12.08.07 klo 19:53
Tunturisuunnistus, tuo rautakuntoisten ihmisten suunnistustapahtuma on taas tältä vuodelta kisailtu (11. - 12.8.). Hyralaisia oli mukana yksi kokonainen paris(kunta) ja yksittäin kolmessa sekaparissa. Hanna-Riikka ja Komssin Tiina ottivat voiton kotiin D21C sarjassa ja kovaa tulosta syntyi muutenkin.
D125    9.   Partanen Risto, Partanen Pirjo        HyRa               15.    2.29.31        3.32.55
H21A    6.   Pikkarainen Toni, Vilska Kimmo        HyRa, RR            9.    4.44.51        8.13.37
H95     4.   Kattainen Ari, Peltoniemi Sauli       Hyra, KosTa         4.    2.06.17        4.19.17
D21C    1.   Partanen Hanna-Riikka, Komssi Tiina   HyRa, RR            1.    1.45.22        3.09.19

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 13.08.07 klo 18:26
Siuntion Lappträskissä käyntiin EsSun eGames 11. - 12.8. Tarjoilemme ohessa yhteistulokset.
H45      5.   Roy Parnetti                1.57.33     +21.35
H45           Ossi Autio                  --
H65      1.   Yrjö Nikkinen               1.08.45
H65     17.   Toivo Punkero               1.48.48     +40.03
H70     11.   Eero Palmunen               1.34.04     +24.01
D55           Heidi Strang                --
D65      4.   Ritva Jakoaho               1.43.00     +12.19
D70      3.   Kaarina Holopainen          1.52.28     +24.48

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 13.08.07 klo 18:35
Hyvinkään Iltarastit Ke 15.8. Nyryssä, opastus Ridasjärventien (1430) ja Ridasjärven kylätien risteyksestä. Firmaradat A ja B sekä kuntoradat A, B ja C. Lähteä voi maastoon 17-19. Tulkaa kimppakyydein. Sorakuoppapysäköinti. Rtm. Pia ja Jukka Vähänen 050-530 9254

Edit: Tulokset ja väliajat lisätty.

Linkit:

Postitti: Jouni 15.08.07 klo 08:07
Päivitti: Pekka 16.08.07 klo 12:11
AM-pitkät matkat käytiin Askolassa. Alla tuloksia. Mitalistit tummennetulla.
H21     28.   Sampo Sillanpää    1.30.51     +20.57
H21     32.   Tapani Partanen    1.33.51     +23.57
H21     40.   Jouni Tukiainen    1.54.42     +44.48
H40           Janne Turpiainen       Hyl.
H45      3.   Tuomo Kauppinen    1.07.55      +3.21
H45      6.   Ossi Autio         1.11.32      +6.58
H45     10.   Roy Parnetti       1.18.04     +13.30
H45           Juha-Antti Sorsa      Kesk.
H55     17.   Jukka Vähänen      1.07.26     +17.53
H60      9.   Jukka Niinimäki      51.11      +9.12
H60     11.   Paavo Partanen       52.14     +10.15
H60     32.   Risto Partanen     1.04.09     +22.10
H60           Keijo Koivula          Hyl.
H65      1.   Yrjö Nikkinen         42.23
H65      7.   Mikko Palomäki       52.13      +9.50
H65     17.   Toivo Punkero        59.06     +16.43
H70     11.   Eino Jokinen       1.00.44     +13.58
H70     16.   Eero Palmunen      1.07.57     +21.11
H10RR    8.   Sampo Pekkanen       17.01      +4.28
D21     11.   Katja Kyckling     1.27.17     +18.27
D21     19.   Hanna Sillanpää    2.13.30   +1.04.40
D35      5.   Kirsi Vesterinen   1.19.43     +13.44
D35           Marjo-Riitta Lahti   Kesk.
D45      4.   Mia Borgenström    1.02.28      +8.31
D45      7.   Lotta Kuivamäki    1.05.48     +11.51
D50      2.   Erja Raiko           57.21      +6.16
D55     11.   Heidi Strang       1.09.54     +28.27
D55     15.   Pia Vähänen        1.36.48     +55.21
D65      1.   Ritva Jakoaho        53.55
D70      4.   Kaarina Holopainen 1.17.32     +26.50

Viesti:
H40     4.    HyRa 1     3.22.09
H45     2.    HyRa 1     2.32.48
H60     4.    HyRa 1     2.11.52
H65     1.    HyRa 1     2.02.49
D35     1.    HyRa 1     2.19.52
D50     1.    HyRa 1     2.07.12
D55     3.    HyRa 1     3.32.09

Linkki: Kisasivut

Postitti: Jouni 20.08.07 klo 10:47
22.8. järjestettyjen Iltarastien tulokset ja väliajat lisätty.

Postitti: Jouni 23.08.07 klo 09:56
Keski-Uudenmaan nuorten IV sarjasuunnistus to 23.8.2007 Hyvinkään Sveitsissä. Kilpailukutsu julkaistu Sarjasuunnistuksen sivuilla.

Linkki: Sarjasuunnistuksen sivut

Postitti: Jouni 12.08.07 klo 19:34
MU järjesti Kapinarastit 25.8. Mukana iso tukku hyralaisia, joista Raikon Erja pärjäsi parhaiten hoitamalla D50-sarjan kotiin.
H21A     8.   Toni Pikkarainen            59.15     +11.07
H21A    16.   Tapani Partanen           1.11.24     +23.16
H21A    17.   Joni Lammi                1.13.30     +25.22
H21A    19.   Jouni Tukiainen           1.15.10     +27.02
H21A    24.   Timo Mikkonen             1.34.48     +46.40
H40      7.   Jussi BorgenstrÖm           59.20      +9.58
H40     15.   Kari Hassinen             1.06.35     +17.13
H60     12.   Risto Partanen              44.31      +8.54
H60     27.   Keijo Koivula               57.50     +22.13
H70     17.   Eero Palmunen               48.59     +18.17
D21A     6.   Hanna-Riikka Partanen       52.02      +2.52
D21C     4.   Pirjo Partanen            1.02.55     +35.33
D50      1.   Erja Raiko                  34.45
D10RR    6.   Ronja Friman                22.16      +9.07

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 29.08.07 klo 07:17
Sunnuntaina 26.8. oli sitten vuorossa Husqvarna-kisat Sipoossa.
H45      2.   Ari Kattainen               32.32      +3.46
H45      6.   Tuomo Kauppinen             33.41      +4.55
H45     15.   Kenneth Reinikka            40.31     +11.45
H45     16.   Roy Parnetti                40.55     +12.09
H45           Pekka Savela                Kesk.
H60     15.   Risto Partanen              34.24      +7.24
H60     17.   Keijo Koivula               35.48      +8.48
H65      5.   Yrjö Nikkinen               27.06      +2.46
H70     15.   Eino Jokinen                43.18     +16.42
D50      7.   Raija Lappeteläinen         41.27      +8.26
D65      1.   Ritva Jakoaho               32.33
D70      3.   Kaarina Holopainen          34.36      +1.40

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 29.08.07 klo 07:27
Tervetuloa osin täysin neitseelliseen suunnistusmaastoon uudelle kartalle. Mittakaava ennakkotiedoista poiketen 1:7500. Käyräväli 2,5 m. Alue on jonkin verran rikkonainen ja sisältää kaksi tien ylitystä. Teiden ylitykset omalla vastuulla ja erityistä varovaisuutta noudattaen. Maasto on muutoin hyvin vaihtelevaa pääosaltaan hyväpohjaista mänty- ja kuusimetsää. Radoilla on runsaasti rasteja ja pituudet ovat A 6.0 km, B 4,8 km, C 2,1 km sekä Firma 5,9 km ja Firma 4,7 km. Lähdöt klo 17-19. Opastus Ridasjärventien (1430) ja Ridasjärven kylätien risteyksestä, matkaa 500m. Niille yökiitäjille, jotka päättyvät iltarastien sijaan AM-kisoihin, on mahdollisuus tulla treenaamaan suunnistuskoululaisten kanssa torstaina.

Edit: Tulokset lisätty, väliajatkin tulossa vielä tänään.
Edit: Väliajat lisätty.

Linkit:

Postitti: Jouni 27.08.07 klo 08:25
Päivitti: Pekka 30.08.07 klo 15:00
Päivitti: Pekka 30.08.07 klo 15:39
AM-yön tulokset Mäntsälästä HyRalaisittain, olkaa hyvä. Mestaruudet Arille ja Yrjölle ja mitalit Eerolle ja Elinalle. Onnittelut!
H45    1.   Ari Kattainen        54.52
H45   10.   Ossi Autio         1.26.06     +31.14
H45   11.   Roy Parnetti       1.28.22     +33.30
H60   14.   Keijo Koivula        59.58     +11.22
H65    1.   Yrjö Nikkinen        59.37
H65    5.   Mikko Palomäki     1.02.41      +3.04
H70    3.   Eero Palmunen        46.56      +6.17
D35    3.   Elina Borgenström  1.19.40     +30.12
D50    4.   Erja Raiko         1.00.34     +14.44
D55         Heidi Strang          Hyl.
D70    4.   Ulla Borgenström     52.52     +11.33
D70    5.   Kaarina Holopainen 1.22.52     +41.33

Linkki: Kisasivut

Postitti: Jouni 30.08.07 klo 20:02

Syyskuu

Viime viikonloppuna järjestettiin paljon kisoja, joissa Rastilaisia oli mukana. Eniten väkeä oli sunnuntaina Hollolan Urheilijoiden kisoissa, joissa parhaiten menestyi Erja Raiko voittaen oman sarjansa.

Myös SM-pyöräsuunnistukset kuului kisaviikonloppuun. Hattulassa järjestetyssä kisassa menestyksemme oli tällaista:
Lauantai, keskimatka:
H21   29.   Janne Nieminen    1.09.24     +19.33
H21   37.   Tero Niemi        1.13.14     +23.23
H21   41.   Kimmo Niemi       1.19.47     +29.56
H40   11.   Janne Turpiainen    53.08     +12.53
H40   15.   Markku Vauhkonen    58.11     +17.56
H45         Ossi Autio           Hyl.

Sunnuntai, pitkä matka:
H21         Janne Nieminen       Hyl.
H45   10.   Ossi Autio        2.11.58     +24.18
Postitti: Jouni 04.09.07 klo 10:22
Kauden toiseksi viimeiset Hyvinkään iltarastit järjestetään keskiviikkona 5.9. Sveitsissä. Käytössä on tänä kesänä valmistunut sprinttikartta ja radat ovat lyhyet sprinttityyppiset.
Opastus Vaiveronkadulta Rantasipin risteyksestä, lähtö ja maalipaikka Rantasipin tuntumassa

Edit: Tulokset lisätty, väliajat tulossa.
Edit: Väliajat lisätty.

Linkit:

Postitti: Jouni 04.09.07 klo 10:10
Päivitti: Pekka 06.09.07 klo 13:13
Päivitti: Pekka 06.09.07 klo 13:56
Suunnistuskoulun syysleiri 8.9. Paukunharjulla peruttu vähäisen osallistumisen vuoksi.
Postitti: Pekka 07.09.07 klo 08:31
Viikonloppuna 8. - 9.9. käytiin SM-pitkät (ent. normaalimatka). Ryhmä 2 kilpaili Mouhijärvellä ja Ryhmä 1 Ristiinassa. Onnittelut Yrjö Nikkiselle suomen mestaruudesta!
Karsinta
H21K1   17.   Toni Pikkarainen            55.20      +9.09
H21K1   39.   Janne Salomäki            1.05.56     +19.45
H21K1   43.   Tapani Partanen           1.07.02     +20.51
H21K2   34.   Janne Åberg               1.04.24     +16.40
H21K3   47.   Joni Lammi                1.15.24     +27.02
H21K5   45.   Kimmo Niemi               1.13.44     +24.25
D21K2   14.   Hanna-Riikka Partanen       52.50     +10.55
D21K2   36.   Paula Partanen            1.11.54     +29.59
H35K1   30.   Esa Vesterinen            1.13.45     +26.44
H45K1    3.   Ari Kattainen               40.11      +1.00
H45K2   15.   Tuomo Kauppinen             45.42      +7.12
H45K2   16.   Ossi Autio                  47.07      +8.37
H45K2   28.   Roy Parnetti                54.55     +16.25
H60K1   21.   Risto Partanen              43.13      +9.38
H60K2   37.   Jukka Niinimäki             48.34     +15.32
H60K3   23.   Keijo Koivula               47.57      +9.43
H60K3   28.   Paavo Partanen              49.44     +11.30
H65K2    2.   Yrjö Nikkinen               39.01         +4
H65K2    4.   Mikko Palomäki              40.45      +1.48
H70K1   14.   Eino Jokinen                40.07      +7.03
H70K1   17.   Eero Palmunen               40.45      +7.41

Finaalit
H21B1  34.   Toni Pikkarainen           1.17.48      +8.23
H21B3  33.   Janne Åberg                1.26.29     +15.16
H21B3  36.   Janne Salomäki             1.27.20     +16.07
H21B4   1.   Tapani Partanen            1.20.01
H21B4  10.   Joni Lammi                 1.31.16     +11.15
H35    51.   Esa Vesterinen             1.50.38     +45.35
H45     3.   Ari Kattainen                52.29      +2.18
H45    23.   Tuomo Kauppinen              59.57      +9.46
H45    38.   Ossi Autio                 1.05.51     +15.40
H45    48.   Roy Parnetti               1.13.14     +23.03
H65     1.   Yrjö Nikkinen                42.38             
H65    17.   Mikko Palomäki               52.40     +10.02
H70    31.   Eino Jokinen                 54.49     +13.06
H70    32.   Eero Palmunen                54.53     +13.10
D35    21.   Kirsi Vesterinen           1.06.10     +16.03
D45    17.   Lotta Kuivamäki              49.59     +13.31
D50     4.   Erja Raiko                   40.46      +2.47
D65     9.   Ritva Jakoaho                43.49     +12.32
D70     3.   Ulla Borgenström             34.06      +3.12
D70    12.   Kaarina Holopainen           51.37     +20.43
H60B   32.   Paavo Partanen               53.52      +8.02
H60B   33.   Keijo Koivula                54.14      +8.24
H60B   46.   Risto Partanen               59.55     +14.05

Linkit:

Postitti: Pekka 10.09.07 klo 13:08
Yösuunnistuksen SM-kisoista seuralle pamahti 3 kultaa ja 1 hopea. Hienoa!
H45
 1.   Ari Kattainen
19.   Ossi Autio
57.   Kenneth Reinikka

H60
58.   Keijo Koivula

H65
1.   Yrjö Nikkinen
21.   Mikko Palomäki

H70
25.   Eero Palmunen

D35
14.   Elina Borgenström

D50
1.   Erja Raiko

D55
17.   Heidi Strang
20.   Pia Vähänen

D70
2.   Ulla Borgenström
4.   Kaarina Holopainen

Linkki: Kisasivut

Postitti: Jouni 16.09.07 klo 16:07
16.9. käytiin Sisurastit Espoossa, palataanpa vielä niiden tuloksiin.
H60      8.   Risto Partanen              37.08      +8.28
H60     17.   Keijo Koivula               40.46     +12.06
H65     11.   Toivo Punkero               36.40      +5.56
D21C     8.   Pirjo Partanen              50.17     +26.58
D65      2.   Ritva Jakoaho               30.36        +47

Linkki: kisasivut

Postitti: Pekka 20.09.07 klo 08:53
Kauden viimeiset iltarastit käytiin 12.9. Käpylännummella. Webmaster-tiimi sai nyt vasta tulokset näkyville.

  • Iltarastisivut
  • Tulokset
  • Väliajat
  • Postitti: Jouni 24.09.07 klo 09:20
    SM-keskimatkat juostiin lauantaina 22.9. Ryhmä 1 kilpaili Taipalsaarella ja ryhmä 2 Uudessakaupungissa. Ari Kattainen voitti Suomen mestaruuden H45-sarjassa, onnittelut hänelle!
    Karsinta
    H21K1   32.   Jouni Tukiainen             32.21     +10.16
    H21K1   38.   Kimmo Niemi                 35.43     +13.38
    H21K2   39.   Janne Nieminen              36.36     +13.52
    H21K2   43.   Timo Mikkonen               42.06     +19.22
    H21K4   35.   Joni Lammi                  31.35      +9.42
    H21K5   25.   Tapani Partanen             29.31      +6.47
    H21K7   29.   Janne Salomäki              28.47      +6.22
    H21K7   33.   Toni Pikkarainen            29.15      +6.50
    D21K1   32.   Paula Partanen              34.05     +12.01
    D21K2   24.   Hanna-Riikka Partanen       30.04      +7.57
    D21K3   22.   Katja Kyckling              28.19      +6.23
    H45K1    5.   Ari Kattainen               22.59      +1.45
    H45K1   22.   Ossi Autio                  26.03      +4.49
    H45K2   10.   Roy Parnetti                24.20      +3.46
    H45K2   15.   Tapani Siivonen             25.40      +5.06
    H45K2   28.   Kenneth Reinikka            28.36      +8.02
    H50K3   42.   Markku Raiko                35.27     +16.28
    H60K1   18.   Paavo Partanen              21.04      +3.23
    H60K2   18.   Jukka Niinimäki             22.23      +4.56
    H60K3   21.   Risto Partanen              23.52      +6.02
    H60K3   26.   Keijo Koivula               25.20      +7.30
    H65K1    2.   Mikko Palomäki              17.59         +9
    H65K1    8.   Yrjö Nikkinen               18.59      +1.09
    H65K1   32.   Toivo Punkero               22.14      +4.24
    H70K1   13.   Eero Palmunen               21.30      +3.55
    H70K2   28.   Eino Jokinen                25.39      +8.51
    
    Finaali
    H21B   93.   Tapani Partanen              52.18     +14.29
    H21B  107.   Jouni Tukiainen              56.15     +18.26
    H45     1.   Ari Kattainen                32.34
    H45    27.   Tapani Siivonen              39.27      +6.53
    H45    44.   Roy Parnetti                 49.13     +16.39
    H45    49.   Ossi Autio                   54.59     +22.25
    H65     2.   Yrjö Nikkinen                26.52        +43
    H65    26.   Mikko Palomäki               34.13      +8.04
    H70    45.   Eero Palmunen                49.15     +23.44
    D35     8.   Kirsi Vesterinen             35.52      +4.34
    D45    21.   Mia Borgenström              43.15     +10.56
    D45    22.   Lotta Kuivamäki              43.28     +11.09
    D50     8.   Erja Raiko                   32.16      +3.27
    D50    29.   Raija Lappeteläinen          40.09     +11.20
    D55    21.   Heidi Strang                 32.44      +7.17
    D65     5.   Ritva Jakoaho                27.01      +4.00
    D70     5.   Ulla Borgenström             29.49      +4.13
    D70     8.   Kaarina Holopainen           33.31      +7.55
    H45B   21.   Kenneth Reinikka             39.47      +7.11
    H50B   71.   Markku Raiko                 43.55     +19.36
    H60B    2.   Paavo Partanen               24.33      +1.20
    H60B   14.   Jukka Niinimäki              27.06      +3.53
    H60B   16.   Risto Partanen               27.21      +4.08
    H60B   31.   Keijo Koivula                28.43      +5.30
    H65B   26.   Toivo Punkero                34.27      +9.41
    H70B    9.   Eino Jokinen                 29.28      +4.31
    

    Kisasivut:

    Postitti: Pekka 25.09.07 klo 10:03
    SM-viestin tulokset ovat jääneet postittamatta... no vielä ehtii, tässä tulee. Kisat käytiin 23.9. R1:n osalta Lahdessa ja R2:n osalta Laitilassa. Kultaa H65-miehille, pronssia D50-naisille ja neljännet sijat H45-miehille ja D65-naisille.
    H21  59.         Hyvinkään Rasti 1  FIN         5.11.17
          1. osuus   Niemi Kimmo                    1.15.00     75
          2. osuus   Partanen Tapani    1.22.04     2.37.05     76
          3. osuus   Åberg Janne        1.18.39     3.55.45     67
          4. osuus   Salomäki Janne     1.15.32     5.11.17     59
    
    H21  71.         Hyvinkään Rasti 2  FIN         5.36.10
          1. osuus   Tukiainen Jouni                1.25.17     85
          2. osuus   Partanen Jussi     1.25.37     2.50.55     79
          3. osuus   Lammi Joni         1.25.30     4.16.26     75
          4. osuus   Nieminen Janne     1.19.44     5.36.10     71
    
    H40  22          36 Hyvinkään Rasti 1  FIN      2.24.30
          1. osuus   Jussi Borgenström                46.55     25
          2. osuus   Janne Turpiainen     46.35     1.33.31     23
          3. osuus   Vesa Koukkari        50.59     2.24.30     22
    
    H45   4.         Hyvinkään Rasti 1  FIN         1.52.53
          1. osuus   Tuomo Kauppinen                  39.58      9
          2. osuus   Juha-Antti Sorsa     39.19     1.19.18      4
          3. osuus   Ari Kattainen        33.34     1.52.53      4
    
    H45  10.         Hyvinkään Rasti 2  FIN         2.08.00
          1. osuus   Roy Parnetti                     38.22      5
          2. osuus   Tapani Siivonen      42.30     1.20.52      9
          3. osuus   Kenneth Reinikka     47.07     2.08.00     10
    
    H60  13.         Hyvinkään Rasti 1  FIN         1.38.54
          1. osuus   Risto Partanen                   35.04     24
          2. osuus   Keijo Koivula        32.23     1.07.27     19
          3. osuus   Paavo Partanen       31.27     1.38.54     13
    
    H65   1.         Hyvinkään Rasti 1  FIN         1.26.15
          1. osuus   Mikko Palomäki                   27.49      1
          2. osuus   Toivo Punkero        32.15     1.00.04      2
          3. osuus   Yrjö Nikkinen        26.11     1.26.15      1
    
    D35  15.         Hyvinkään Rasti 1  FIN         2.18.14
          1. osuus   Kirsi Vesterinen                 44.52     14
          2. osuus   Mia Borgenström      47.41     1.32.33     16
          3. osuus   Elina Borgenström    45.41     2.18.14     15
    
    D50   3.         Hyvinkään Rasti 1  FIN         1.42.01
          1. osuus   Erja Raiko                       32.36      3
          2. osuus   Heidi Strang         39.01     1.11.38      3
          3. osuus   Raija Lappeteläinen  30.23     1.42.01      3
    
    D65   4.         Hyvinkään Rasti 1  FIN         1.31.43
          1. osuus   Ulla Borgenström                 33.04      6
          2. osuus   Ritva Jakoaho        26.42       59.46      3
          3. osuus   Kaarina Holopainen   31.56     1.31.43      4
    

    Linkit:

    Postitti: Pekka 30.09.07 klo 11:47

    Lokakuu

    Edit 9.10.2007 Jouni: 25-Mannassa joukkueemme kohtaloksi koitui monen muun joukkueen tapaan hylkäys. Leimausjärjestelmänähän Ruotsissa on Sport Ident, jonka luotettavuus on todella heikko. 25-Mannassa hylättiin tällä kertaa ilmeisesti noin 100 joukkuetta. Noista järjestäjien alustavista tuloksista ei kyllä asia aivan selviä.

    Nyt vihdoin tuntuisi olevan kunnon keskustelua asian tiimoilta ainakin Suomessa viriämässä. Suunnistus.net on pullollaan erilaista keskustelua, ja hyvä niin.

    Tälläkin kertaa hylätyn suorituksen saanut suunnistajamme on todennäköisesti käynyt oikealla rastilla ja leimannut. Mutta kun ei ole mitään varajärjestelmää, niin meillä ollut mitään mahdollisuuksia saada suoritusta hyväksytyksi.

    Joukkueen sijoitus olisi ollut n. 160. Meidän manuaalinen tulospalvelu toimi kisapaikalla, joten eiköhän tässä jollain aikataululla saada oikeat osuusajat nettiin.

    Ehdotan, että emme enää ikinä vuokraa järjestäjiltä Sport Ident-leimasimia, ellei ole varmaa, että ne ovat uusinta vuosikertaa. Vanhat ei ilmeisesti toimi.

    Ettei mene ihan valitukseksi, niin todettakoon, että matka oli kaikesta huolimatta jälleen todella hauska. Eikä edes satanut.


    25-Manna on kilpailtu. Järjestäjien tuloslistasta en perinteiseen tapaan ymmärrä yhtään mitään, mutta oheen linkatuilta kisasivuilta sitä voi käydä katsomassa.

    Linkki: kisasivut

    Postitti: Pekka 08.10.07 klo 13:12
    Päivitti: Jouni 09.10.07 klo 10:57
    Tapsalta paukahti excel-taulukko jossa on 25-mannan tulokset. Tässä copy-pastea
    Leg  Name              Start time  Finish time  Leg time
    1    Sampo Sillanpää   0:00:00     0:42:30      0:42:30   124.
    2    Toni Pikkarainen  0:42:30     1:25:35      0:43:05   101.
    3.1  Eeva Niinimäki    1:25:35     1:57:45      0:32:10    95.
    3.2  Ksenia Chernych   1:25:35     1:50:27      0:24:52
    3.3  Erja Raiko        1:25:35     1:56:13      0:30:38
    3.4  Hanna Sillanpää   1:25:35     1:53:35      0:28:00
    4.1  Milla Turpiainen  1:50:27     2:24:48      0:34:21  [DSQ](158.)
    4.2  Essi Puolakanaho  1:53:35     2:13:05      0:19:30
    4.3  Slava Chernych    1:56:13     2:15:54      0:19:41
    4.4  Samuli Suoranta   1:57:45     2:14:05      0:16:20
    5.1  Jussi Partanen    2:13:05     3:03:25      0:50:20
    5.2  Jouni Tukiainen   2:14:05     3:02:05      0:48:00
    5.3  Janne Karri       2:15:54     3:05:37      0:49:43
    5.4  Kimmo Niemi       2:24:48     3:15:55      0:51:07  (127.)
    6.1  Raimo Lind        3:02:05     3:39:01      0:36:56
    6.2  Kari Hassinen     3:03:25     3:49:48      0:46:23
    6.3  Risto Partanen    3:05:37     3:41:06      0:35:29
    6.4  Jussi Borgenström 3:15:55     3:52:20      0:36:25  (109.)
    7.1  Juhana Kammonen   3:39:01     4:42:47      1:03:46  (147.)
    7.2  Janne Turpiainen  3:41:06     4:21:53      0:40:47
    7.3  Roy Parnetti      3:49:48     4:27:24      0:37:36
    7.4  Tuomo Kauppinen   3:52:20     4:27:20      0:35:00
    23   Elina Borgenström 4:42:47     5:19:03      0:36:16  (148.)
    24   Tapani Partanen   5:19:03     6:12:17      0:53:14  (137.)
    25   Hanna Partanen    6:12:17     6:46:47      0:34:30  (127.)
    
    Postitti: Jouni 11.10.07 klo 15:15
    Päivitti: Jouni 11.10.07 klo 15:16
    Halikko-Viesti 2007 sujui seuraltamme hienosti. Valitettavasti kumpikaan Webmaster ei ollut paikalla tätä upeaa suoritusta todistamassa, joten sen syvempää analyysiä on vaikea näin maanantai-aamuna antaa.

    Ankkurin mukaan joukkueen suoritus vaativassa maastossa oli tasainen. Järjestäjien sivuilta löytyvästä väliaika-analyysista päätellen näin todellakin oli. Isoja virheitä ei sattunut kenellekään. Omaan suoritukseensa Toni ei kuitenkaan aivan tyytyväinen ollut.

    Paremmat hehkutukset löytynee Foorumilta. Tämä oli varmasti monelle juuri sellainen kauden lopetus, joka antoi intoa talven harjoitteluun.

    Seuran paras sijoitus tässä viestissä on 17. vuodelta 1999.
    22           Hyvinkään Rasti 1  FIN           4.16.59
    1. osuus  Sampo Sillanpää           33.58       33.58     26
    2. osuus  Ari Kattainen             35.02
              Tuomo Kauppinen           37.12
              Jussi Partanen            38.55     1.12.53     17
    3. osuus  Erja Raiko                23.35
              Hanna Sillanpää           24.48
              Jukka Niinimäki           25.03     1.37.56     22
    4. osuus  Risto Partanen            33.50
              Katja Kyckling            28.39
              Roy Parnetti              25.56     2.06.26     22
    5. osuus  Kimmo Niemi               46.56
              Janne Åberg               46.12
              Janne Salomäki            45.09     2.51.35     21
    6. osuus  Hanna Partanen            29.08     3.20.44     20
    7. osuus  Toni Pikkarainen          56.15     4.16.59     22
    

    Linkki: Kisasivut

    Postitti: Jouni 15.10.07 klo 10:49
    K Niemen kieliverbaliikkaan pääsee tutustumaan oheisen linkin kautta. Kiitokset Kimmolle!

    Linkki: Halikko-reportaasi 2007

    Postitti: Jouni 18.10.07 klo 16:29

    Marraskuu

    MiaB lähetti kivan jutun lauantain Raatojuoksusta. Käy lukemassa se juttuarkistosta. Mukana myös tulokset.

    Linkki: Raatoraportti

    Postitti: Pekka 05.11.07 klo 10:16
    Vahingossa jäänyt postittamatta 21.10. käydyn Rastijahdin tulokset. Parempi myöhään ja niin edespäin.
    H45      1.   Ari Kattainen               58.38
    H50     14.   Markku Raiko              1.31.45     +31.17
    D50      3.   Erja Raiko                  47.27      +1.03
    D65      5.   Kaarina Holopainen        1.13.14     +19.04
    D65      7.   Ritva Jakoaho             1.16.29     +22.19
    

    Linkki: kisasivut

    Postitti: Pekka 12.11.07 klo 13:52
    Kesäkausi se vaan jatkuu, 11.11. käytiin Map-viesti Sundsbergissä Lynxin järjestämänä.
    H90
       2.            HyRa 1                                   1.19.59
          1. osuus   Roy Parnetti                               40.11      2
          2. osuus   Tuomo Kauppinen                39.47     1.19.59      2
    
    H130
       1.            HyRa 1                                   1.10.33
          1. osuus   Mikko Palomäki                             37.12      3
          2. osuus   Yrjö Nikkinen                  33.21     1.10.33      1
    
    

    Linkki: kisasivut

    Postitti: Pekka 12.11.07 klo 13:55
    Elisa ja Aki Niemi ovat saaneet tyttövauvan lauantaina. Sopivasti isänpäivän aattona. Onnittelut koko seuran puolesta!
    Postitti: Jouni 12.11.07 klo 11:53

    Edit 14.11.2007: Lopputuloksissa joukkue oli sijalla 69.

    69.  Hyvinkään Rasti 1           5:37:36
         1. (yö) Janne Salomäki      1:06:00
         2. (yö) Sampo Sillanpää     1:02:59
         3.      Janne Åberg           52:50
         4.      Tapani Partanen     1:13:25
         5.      Toni Pikkarainen    1:22:22
    

    Poikamme maailmalla ovat suunnistaneet ihan kohtuullisesti. Epävirallisten tulosten mukaan Smålannissa ykkösjoukkueen sija on 70 ja kakkosjoukkueen sija 113. Viime vuonna ykkösjoukkueen sija oli 85.

    Linkki: Kisasivut

    Postitti: Jouni 28.10.07 klo 17:34
    Päivitti: Jouni 14.11.07 klo 08:56
    Seuramme osallistuu Suunnistusliiton Hyvä Seura -hankkeeseen. Homma lähtee käyntiin Oman Seuran Analyysi-kyselyllä, johon jokainen seuran jäsen saa vastata. Lomakkeen täyttöön on hyvä varata n. 15min aikaa.

    Ensisijaisesti lomake täytetään Internetissä, linkki kyselyyn alla. Salasana on sama kuin Verkkovihkossa. Paperilomakkeella vastaaminenkin on mahdollista, niitä voi kysellä esimerkiksi seuran 40-vuotisjuhlissa ensi perjantaina.

    Toivottavasti mahdollisimman moni ottaa osaa kyselyyn, niin näemme mihin suuntaan haluamme seuraa kehittää.

    Linkki: Kysely

    Postitti: Jouni 19.11.07 klo 09:04

    23.11.2007: Tänään sitten juhlimaan!

    29.10.2007: Kutsu lisätty.

    Yhdistetyt seuran pikkujoulut ja 40-vuotisjuhlat järjestetään Sveitsin majalla pe 23.11.2007 klo 18 alkaen. Merkatkaa siis päivä kalentereihinne ja pistäkää sanaa kiertämään.

    Virallinen kutsu tulee sivuille lähipäivinä.

    Ilmoittautumiset viimeistään 11.11. Mialle mia_borgenstrom@hotmail.com
    050 379 2167. Muista mainita mahdollinen erityisruokavalio.

    Postitti: Jouni 28.10.07 klo 17:21
    Päivitti: Jouni 29.10.07 klo 16:21
    Päivitti: Pekka 05.11.07 klo 10:19
    Päivitti: Jouni 07.11.07 klo 09:19
    Päivitti: Jouni 23.11.07 klo 08:52

    Joulukuu

    Saariselällä on jo kisailtu talven ensimmäiset hs-kisat. Kisoissa oli tietenkin mukana seuramme värejä. Parhaillaan nämä hisustelijat painavat pitkää lenkkiä Saariselän maisemissa, kateeksi käy.
    H21A Toni Pikkarainen
    2. päivä
    27,0 km  36:26  +6:24  25.  4:17 min/km
    
    D21A Ksenia Chernykh
    1. päivä
    18,0 km  1:39:34  +18:03  12.  5:31 min/km
    2. päivä
    18,0 km  36:01  +5:11  11.  5:08 min/km
    Yhteistulos     2:15:35  +23:04  10/16
    
    H40 Markku Vauhkonen
    1. päivä
    14,7 km  1:27:27  +13:32  3.  5:56 min/km
    2. päivä
    14,7 km  38:02  +4:19  2.  5:35 min/km
    Yhteistulos     2:05:29  +17:51  2/4
    
    H45 Sergey Chernykh
    1. päivä
    14,7 km  1:11:57  +2:57  4.  4:53 min/km
    2. päivä
    14,7 km  33:16  +1:46  3.  4:53 min/km
    Yhteistulos     1:45:13  +4:43  3/9
    
    H60 Risto Partanen
    1. päivä
    10,3 km  1:03:02  +10:31  10.  6:07 min/km
    2. päivä
    10,3 km  38:14  +11:34  16.  6:28 min/km
    Yhteistulos     1:41:16  +20:21  9/14
    
    H65 Keijo Koivula
    1. päivä
    9,2 km  1:16:59  +29:13  17.  8:22 min/km
    2. päivä
    9,2 km  54:37  +21:08  21.  8:32 min/km
    Yhteistulos     2:11:36  +50:21  16/17
    

    Linkki: Kisasivut

    Postitti: Jouni 03.12.07 klo 09:24
    Hyvinkään Rastin Syyskokous on ke 12.12.2007 klo 18 Hämeenkadun koulun yläpuukoululla.
    Postitti: Jouni 30.11.07 klo 08:45
    Päivitti: Jouni 12.12.07 klo 09:52
    Tämä uutinen vielä uudestaan:
    Seuramme osallistuu Suunnistusliiton Hyvä Seura -hankkeeseen. Homma lähtee käyntiin Oman Seuran Analyysi-kyselyllä, johon jokainen seuran jäsen saa vastata. Lomakkeen täyttöön on hyvä varata n. 15min aikaa.

    Ensisijaisesti lomake täytetään Internetissä, linkki kyselyyn alla. Salasana on sama kuin Verkkovihkossa.

    Toivottavasti mahdollisimman moni ottaa osaa kyselyyn, niin näemme mihin suuntaan haluamme seuraa kehittää.

    Linkki: Kysely

    Postitti: Jouni 13.12.07 klo 14:50
    7.1.2008:

    Hyvä Seura päivään la 12.1.08 mahtuu vielä mukaan. Ilmoittautumisia otetaan vastaan mia_borgenstrom@hotmail.com / 050 379 2167.


    Hyvä Seura -päivä lauantaina 12.1.2008 Sveitsin majalla.
    Kehittämisosuudelle varattu aikaa klo 9.00 - 15.00,
    jonka jälkeen lenkkeily- ja saunomismahdollisuus.

    Kaikki Hyvinkään Rastin kehittämisestä kiinnostuneet tervetuloa mukaan!
    Postitti: Jouni 17.12.07 klo 08:50
    Päivitti: Jouni 21.12.07 klo 14:58

    vas. Pia Vähänen, HyRa:n pj Timo Väre, Mia Borgenström, Raisa Saviaho ja ympäristölautakunnan pj Leena Vilkka.
    Kuvan on ottanut Aamupostin toimittaja Irja Ketola.



    Hyvinkään Rasti sai Hyvinkään kaupungin ympäristölautakunnan myöntämän ympäristöpalkinnon 2007. Ympäristölautakunta myöntää vuosittain ympäristöasioissa ja elinympäristön kohentamisessa kunnostautuneen hyvinkääläisen yhteisön tai yksityishenkilön.

    Onnittelupuheessaan ympäristölautakunnan puheenjohtaja Leena Vilkka kiitti Hyvinkään Rastia pitkään (40 vuotta) jatkuneesta toiminnasta ihmisiä luontoon vievänä yhteisönä. Aidot kokemukset luonnossa synnyttävät rakkauden luontoon. Erityisenä ympäristötekona ympäristölautakunta halusi nostaa esille Hyvinkään Rastin järjestämät siivoustalkoot Sveitsin ulkoilualueella Maailman ympäristöpäivänä 5.6.2007.

    Postitti: Jouni 17.12.07 klo 17:01
    Jäikö Sinulta tämän vuoden tavoitelistalta se Suomen mestaruus saavuttamatta? Ei hätää, vielä ehtii!!

    Jouluaattona, luonnollisesti kello viisi aamulla laulun sanojen mukaisesti, kellot soittaa ja kisat alkaa. SM-turnaukseen kuuluu 4 kisaa: sprintti, keskimatka, pitkä matka ja erikoispitkä. Joka osakilpailusta tulee pisteitä ja eniten pisteitä kerännyt on Suomen mestari 2007. Kisat voi pelata missä järjestyksessä hyvänsä. Peliaika loppuu lauantaina 29.12. klo 23:55.

    Pelin säännöt ja sisäänkäynti löytyvät oheisesta linkistä.

    Linkki: Verkkokortteli

    Postitti: Webmaster 23.12.07 klo 18:40
    Hyvää Joulua kaikille HyvinkäänRasti.fi:n lukijoille!
    Postitti: Webmaster 23.12.07 klo 20:14
    Päivitän tänään foorumisoftaa. Kyseessä on tällä kertaa todella massiivinen päivitys, ei mikään pieni operaatio. Välttäkää foorumille kirjoittamista kunnes toisin ilmoitetaan. Ei muuten, mutta viestisi saattaa kadota.

    Foorumi on päivitetty. Sen verran isoja muutoksia, että kannattaa käydä kurkkaamassa uutta versiota foorumista. Lisätietoja:

    http://www.hyvinkaanrasti.fi/forum/viewtopic.php?f=22&t=883

    Huomatkaa myös, että foorumilla on uusi osoite, vanhat suorat linkit eivät enää toimi. Uusi osoite on http://www.hyvinkaanrasti.fi/forum/

    Postitti: Pekka 27.12.07 klo 10:30
    Päivitti: Pekka 27.12.07 klo 12:43
    Tervetuloa uudistuneille Hyvinkään Rastin sivuille. Tuli luvattua uudistus vuodelle 2007, joten aikataulussa pysyttiin.

    Olemme pyrkineet testaamaan sivuja monilla eri selaimilla, mutta mikäli sinulla sivut näkyy jotenkin hassusti, niin ilmoittele siitä osoitteeseen webmaster@hyvinkaanrasti.fi. Kaikenlainen palaute on tervetullutta. Pientä päivitystä sivujen ulkonäköön on varmaankin vielä tulossa.

    Sivujen leveys on suunniteltu resoluutiolle 1024px, joten jos sinulla on käytössä esim resoluutio 800px x 600px,on aika päivitellä koneesi nykyaikaan :)
    Vanhojen sivujen kääntäminen uuteen muotoon ei ollut aivan helppoa, joten luultavasti joitain ongelmia tulee esille, mutta korjaillaan niitä pikkuhiljaa.
    Postitti: Jouni 31.12.07 klo 02:10