”Moro, moro!”, sanoo pikimusta, pyöreäkasvoinen ja hymyilevä, Suomen kestävyysjuoksun pelastajaksi kutsuttu Mike Kosgei kätellessään tiedotustilaisuuteen tulleet kuulijansa. Uudenmaan Yleisurheilun järjestämä juoksuvalmennustilaisuus pidettiin huhtikuun lopulla Sveitsin majalla. Mike Kosgeista saa ensivaikutelmana kuvan sympaattisesta, kuulijansa huomioivasta, ehkä hieman hiljaisesta ihmisestä. Olemus ja katse kertovat kuitenkin päättäväisyydestä ja varmuudesta, mies tuntee oppinsa ja uskoo niihin. 

Kirjoittajakin pysyy jotakuinkin mukana kun Kosgei kenialaisella aksentilla englantiaan korostaen ja tärkeät kohdat vielä toistaen, kertoo miten kenen tahansa, suomalaisenkin, on päästävissä maailman huipulle asti. Opeissa ei sinänsä ole mitään uutta: urheilu maailman huipulla on niin totaalista ja kovaa, että menestymiseen tarvitaan lahjakkuuden lisäksi täydellistä urheilulle omistautumista. Tämänpäivän Morcelit, Tanuit ja kumppanit heräävät klo 6, tekevät aamulenkin ja tulevat nukkumaan. Ennen puoltapäivää tehdään toinen harjoitus, syödään ja otetaan päivänokoset. Illansuussa on kolmannen harjoituksen vuoro ja sitten ajoissa nukkumaan! He ovat ammattilaisia, joille on luotu olosuhteet tehdä niin ja jotka myös haluavat toimia niin. Edelleen, olipa kyseessä huippuammattilainen tai kuka muu tahansa hän korostaa tuttuja asioita: tavoitteellisuutta, itseluottamusta sekä pitkäjänteistä työtä ja harjoittelua ja taas harjoittelua. Yhtä piirrettä meissä Kosgei kummastelee: ”Miksi te suomalaiset ette halua nukkua?!” Ominaisuus tulee kuulemma korostetusti esiin nuorten leireillä. Leireillä jos missä kovan harjoittelun vastapainoksi tarvittaisiin parasta mahdollista palautusta, unta. 
 
Kysyttäessä kansallisen tason 16-18 vuotiaan juoksijan harjoitusmääristä Kosgei miettii hetken ja toteaa, että kaksi harjoitusta päivittäin ja juoksua vaihtelevalla sykkeellä 80 km viikossa. Parikymppisenä tarvitaan päivittäin jo kolme harjoitusta. ”Orienteering, yes I know!” Ihme kyllä tuo musta mies tuntee myös suunnistuksen ja pitää sitä kestävyysjuoksijalle yhtenä hyvänä harjoitusmuotona. ”Keniassa me emme juokse metsässä ja suunnista muulloin kuin silloin kun täytyy saada kiinni joku paistiksi sopiva elukka” hän heittää ja arvioi,  että 16-18 vuotiaan suunnistajan pitäisi pistää tossua toisen eteen ”about 60 km/week.” 

Illan päättävät käytännön harjoitukset ensin vähän nuoremmille ja sitten 15-18 vuotiaille uusmaalaisille juoksijan aluille, joita oli kerääntynyt paikalle ilahduttavan runsaasti. Sinisessä lippalakissaan Kosgei ei anna sakeiden lumi- ja räntäkuurojen haitata vaan ottaa nuorempien ryhmän otteeseensa. Alkuun tuttu lämmittelyjumppa itse mallina toimien ja sitten ryhmä verryttelylenkille Leinon Jarin toimiessa paikallisena oppaana. Ryhmissä tehtävät lyhyet mäkivedot majan vieressä päättävät ryhmän harjoituksen. 

15-18 vuotiaiden harjoituksessa oli mukana tottakai myös HyRa:n edustus, Jari J, Jukka U, Elmeri ja Jouni. Alkujumpan jälkeen ryhmä lähetettiin 40 min:n (!) verryttelylenkille. Sen jälkeen siirryttiin kaikille tuttuun uimalan mäkeen vetoharjoituksiin. Kolmessa ryhmässä kiskaistiin mäki kymmenkunta kertaa ylös Kosgein äänekkäästi ja innostavasti ohjatessa ja kannustaessa. Ryhmässä harjoittelu on hänen mielestään tärkeätä motivaation ylläpitämiseksi. Tarkka silmä poimii kunkin juoksutekniikasta korjattavia asioita. ”Hmm... orienteering...yes!” hyväksyvä naurahdus ja pieni päänpudistus, mitä sitten tarkoittikaan, kun Rastin ryhmä tuttuun tapaansa pikku pilke silmäkulmassa spurttaa ohi mäkeä ylös. 

Loppuverryttelyn ja pienen juttutuokion jälkeen tilaisuus on ohi. Mukana olleet saivat harrastuksestaan taas yhden mielenkiintoisen kokemuksen lisää. Musta mies vilkaisee sinisen lippalakkinsa alta taivaalta häpsivää räntäsadetta ja sanoo: ”Kulma, nut sauna, moro!”